Mainos

Ilmainen herkku Suomen metsissä voi olla satojen eurojen arvoinen

Kotimaisesta terveysruoka-aineesta, pakurista, kaavaillaan vientituotetta maailmalle. Pakuria saa kerätä ilmaiseksi omilta mailta – ja asianmukaisen luvan kanssa muualtakin luonnosta.

Pakuri on pyörinyt suomalaisten huulilla viime vuosina tiuhaan tahtiin. Koivujen rungoilla esiintyvät hiilenmustat pahkurat ovat saaneet uutta tuulta alleen terveysintoilijoiden popularisoitua uudelleen ikivanhan teejuoman nauttimisen.

Vettä myllyyn on lisännyt myös se, että viranomaiset kielsivät hetkellisesti pakurin myynnin vuonna 2010. Arvokkaan raaka-aineen sataa euroa hipova kilohinta on nostettu mediassa monta kertaa pinnalle ja tällä hetkellä ”mustaa kultaa” kerätään talteen ennätyksellisen paljon.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) tutkii parhaillaan pakurin viljelymahdollisuuksia pohjoisessa – ensimmäisenä maailmassa. Pakurista pyritään leipomaan kotimaista vientituotetta maailmalle.

Kahvin korvikkeesta nykyajan terveystrendiksi

Suomen historiassa koivujen kyljillä kasvavan pakurin käytöstä mainitaan jo 1800-luvulla Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä -teoksessa. Tämän jälkeen pakurin tie on kulkenut sotavuosina kahvin korvikkeena juodusta ”tikkateestä” ja myyntipannassa lojuneesta uuselintarvikkeesta trendiksi, joka on saanut tuhannet suomalaiset hörppimään pakurista valmistettua teetä. 

Maailmalla hörpitään tällä hetkellä myös pakurikahvia, joka on noussut jonkun asteiseksi trendiksi terveyspiireissä.

Lääkinnällisten sienien kilohinta jopa yli 30 000 euroa

Suomalainen ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja on julkaissut pakurista kirjan Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan. Halmetoja muistuttaa, että suomalaisille tuttujen kantarellien ja suppilovahveroiden lisäksi takapihamme metsät ovat täynnä arvokkaita sieniä, joita vain pieni osa ihmisistä osaa hyödyntää.

Halmetojan pakuri-teos sivuaa myös useita muita lääkinnällisiä sieniä, kuten siitaketta, lakkakääpää, koppelokääpää, silkkivyökääpää ja näiden potentiaalia etenkin funtionaalisina elintarvikkeina. Kalleimpien lääkinnällisten sienten kilohinta voikin olla jopa yli 30 000 euroa.

Lähde: Mividata

MTV LIFESTYLE

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot