Mainos
Mainos

Jamie Oliver löysi miljoona-aarteen kellaristaan!

TV-kokki Jamie Oliver teki vahingossa miljoonalöydön uuden ravintolansa kellarista. Rakennusmiehet löysivät maan alta arvotavaraa ja kultaa jopa 1,4 miljoonan euron arvosta.

Oliver remontoi vanhasta Midlandin pankista Manchesterissa uutta ravintolaa. Eräänä päivänä remonttimiehet huomasivat vanhan pankkirakennuksen kellarissa piilevän satoja tallelokeroita, jotka olivat peräisin 1930-luvulta.

Tämän jälkeen Englannin pankki yritti selvittää tallelokeroiden omistajat siinä kuitenkaan onnistumatta. Niinpä pankki päätti porata tallelokerot auki ja sisältä paljastui valtavat määrät kultaa, arvokoruja sekä eräiden yhtyeiden, kuten Joy Divisionin ja New Orderin levyjen masternauhoja.

– Lokeroista löytyi vaikka mitä! Yhdessä oli jopa ase, Oliverin lähipiiristä kuiskitaan medialle.

Miljoonalöytö ei viivästyttänyt Jamien uuden ravintolan avajaisia ja ruokapaikka avasikin ovensa Manchesterissa tiistaina. Jamien mukaan ravintola on yksi kokin kaikkien aikojen parhaista italialaisista ruokapaikoista ja ravintolan miljöö on vertaansa vailla.

Brittilähteiden mukaan Oliver on luovuttanut aarresaaliinsa Ison-Britannian valtionvarainministeriön haltuun.

(MTV3)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot