Mainos
Mainos

Jättitutkimus selvitti: Punaviini, olut ja suklaa voivat auttaa sinua elämään pidempään

Tuoreen tutkimuksen mukaan suklaata, punaviiniä ja olutta sisältävä ruokavalio saattaa olla pitkän iän salaisuus.  

VIDEO: Oletko jo maistanut Pätkis-suklaata? Katso videolta, mitä mieltä toimituksemme oli tästä herkusta. 

Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan anti-inflammatorisella, eli tulehdusta vähentävällä ruokavaliolla saattaa olla elinikää lisääviä vaikutuksia. Tähän tulokseen tultiin Varsovan yliopiston tutkimuksessa, jossa tutkijat vertailivat 45–83-vuotiaiden henkilöiden elintapoja 16 vuoden ajan. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 68 000 henkilöä.

Journal of Internal Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tulehdusta vähentävän ruokavalion noudattaminen auttoi pienentämään sekä sydän-ja verisuonisairauksien että kuolemaan johtavien syöpien riskiä merkittävästi.

Syö terveellisesti, mutta muista herkutella!

Anti-inflammatorista ruokavaliota noudattavat nauttivat säännöllisesti hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, teetä ja kahvia, mutta myös suklaata, punaviiniä ja olutta.

Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ruokavaliosi koostuisi pääosin terveellisistä raaka-aineista, voit nauttia hyvällä omalla tunnolla kohtuullisia määriä suklaata ja viiniä. Tumma suklaa sisältää runsaasti elimistön kannalta tärkeitä ravintoaineita, kuten magnesiumia ja sinkkiä, punaviini puolestaan fenoliyhdiste resveratrolia.

– Tiedämme, että hedelmät, vihannekset, tee, kahvi, punaviini, olut ja suklaa sisältävät runsaasti antioksidantteja, professori Joanna Kaluza Varsovan yliopistosta kertoo.

Jos halut elää pidempään, tutkimuksen mukaan kannattaa välttää tulehduksia lisääviä elintarvikkeita, kuten punaista lihaa ja jalostettuja viljatuotteita.

Vaikka tutkimukseen osallistui suuri joukko ihmisiä, ravitsemustieteilijä kannustaa varovaisuuteen tulehdusta vähentävää ruokavaliota noudatettaessa, sillä ruokavalioiden sopivuus on hyvin yksilöllistä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme