Mainos
Mainos

Joulukiireitä pyritään helpottamaan pääkaupunkiseudulla – neljä Prismaa pitää ovensa auki 24/7

Loppuvuoden juhlakausi on monelle vuoden kiireisintä aikaa, jota 24/7-Prismat pyrkivät helpottamaan.

Itäkeskuksen, Olarin ja Keravan Prismat kokeilevat ympärivuorokautista aukioloa keskiviikosta 9.11. lähtien aina jouluaattoon asti, ilmoittaa HOK-Elanto. Kannelmäessä sijaitseva Prisma Kaari jatkaa 24/7 aukioloa normaaliin tapaan.

HOK-Elannon mukaan ympärivuorokautinen ostomahdollisuus avautuu noin vartin automatkan päässä yli miljoonalle pääkaupunkiseudun asukkaalle.

– Tämä on testijakso. Me avaamme portit yli miljoonalle ihmiselle helpompaan juhlakauteen – isänpäivään, pikkujouluihin, itsenäisyyspäivään ja jouluun. Asiakkaat kyllä näyttävät kauppa kerrallaan, onko mallissa muualla samaa imua kuin Prisma Kaaressa, HOK-Elannon Prisma-ketjun johtaja Lassi Juntunen kertoo yrityksen tiedotteessa.

Prisma Kaari laajensi ensimmäisen kerran aukioloaikojaan kellon ympäri viime jouluna. Juntunen kertoi viime vuoden alussa asiakkaiden toivoneen kokeilun jälkeen laajempaa aukioloa, jonka jälkeen Kaari laajensi 24/7-aukioloon vuoden ympäri maaliskuussa.

– Kokemukset Prisma Kaaresta osoittavat, että asiakkailla on toiveita ja tarpeita arjen helpottamiseen nimenomaan sujuvamman ja joustavamman kaupassakäynnin osalta, Juntunen kertoo.

HOK-Elannon mukaan työvuorot suunniteltiin hyvässä yhteistyössä oman henkilökunnan kanssa.

– Henkilöstö on lähtenyt innolla mukaan kokeiluun ja halukkaita oli niin paljon, että yövuorot saatiin sujuvasti täytettyä, Juntunen tarkentaa HOK-Elannon tiedotteessa.

Lähde: HOK-Elanto

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme