Mainos
Mainos

Joululaatikoita jopa 50 prosentin alennuksella – poimi nerokas säästövinkki

Jouluna voi myös säästää, jos alennustarroja on tarkkailemassa oikealla hetkellä.

Jos raha on tiukilla, mutta jouluruoat maistuvat vielä aaton ja joulupäivän jälkeen, voi useista ruokakaupoista saada joulun välipäivinä jouluruokaa merkittävin alennuksin.

VINKKI! Ruokakaupassa jouluisia ruokia saatetaan alentaa jo jouluaattona, sillä kaupat haluavat varmistua niiden menekistä.

– Joulu tuntuu minusta joululta, vaikka ei söisi laatikoita aattona. Vaikka meitä olisi isompikin kööri syömässä, kannatan silti joulupöydän antimien karsimista. Kyllä jouluruokaa ehtii syömään niin joulua edeltävällä viikolla työpaikoilla ja pikkujouluissa sekä joulun jälkeen hyvillä alennuksilla, kokki Meri-Tuuli Lindström kertoo.

Ylijääneitä joululaatikoita myydään alennushinnoin

Lindström vinkkaa varautumaan hyviin alennuksiin kauppojen einesosastoilla joulunpyhien jälkeen, sillä joululaatikoita myydään silloin usein huokeaan hintaan. Lindströmille laatikot maistuvat vielä joulun jälkeenkin – ja mikäs sen parempaa kuin ostaa ne paljon tavallista huokeampaan hintaan.

 – Jos minun minun on tehnyt vielä välipäivinä mieli laatikoita, niin olen saanut valmislaatikoita 30–50 prosentin alennuksella. Ne ovat ihan kelpo lounasruokaa lämmitettynä, Lindström vinkkaa.

 – Minä syön laatikoita lounasruoaksi tabascon tai srirachan kera, Lindström kertoo.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme