Mainos
Mainos

Juo korkeasta lasista ja syö siniseltä lautaselta – nämä uskomattomat laihdutusvinkit toimivat

Päivittäin nautittua kalorimäärää voi pienentää yllättävän paljon tekemättä itse ruoka-aineita koskevia valintoja, kun kiinnittää huomiota astioihin, joita käyttää.

Valitulla lautasella ja lasilla voi olla merkittävä vaikutus siihen, kuinka paljon ruokaa tulee syötyä. Ota selvää, millaisiin asioihin valitussa lautasessa ja lasissa kannattaa kiinnittää huomiota, mikäli mielii laihtua huomaamatta.

Asettele annos lautaselle

Sen sijaan, että ruokaa napsisi vähitellen, olisi laihtumisen nimessä tärkeää, että annos koottaisiin valmiiksi lautaselle. Kun koko nautittava ruokamäärä näyttäytyy selkeästi silmien edessä, on helpompi välttyä ylensyönniltä. Lautaselta nautittu selkeä annos auttaa myös hahmottamaan päivän aikana nautittua kokonaisruokamäärää.

Valitse pieni lautanen

Useissa tutkimuksissa on kautta aikojen selvitetty sitä, kuinka valitun lautasen koko vaikuttaa syötyyn ruokamäärään. Tutkimuksista on saatu selviä viitteitä siitä, että lautasen koko vaikuttaa jopa merkittävästi syötyyn ruokamäärään. Tuoreimman tutkimuksen mukaan lautasen halkaisijan pienentyminen 30 prosentilla vähensi syödyn ruoan määrää peräti 30 prosenttia.

Syö siniseltä lautaselta

On saatu viitteitä siitä, että mitä enemmän ruoan väri on kontrastissa sen lautasen värin kanssa, jolta ruoka tarjoillaan, sitä vähemmän lautaselta tulee nautittua kaloreita. Tutkijoiden mukaan kontrasti ruoan ja lautasen värin välillä saa annoksen näyttämään isommalta kuin neutraalilta lautaselta nautittuna. Tutkijat suosittelevat valitsemaan erityisesti sinisiä lautasia, jos tarkoitus on laihduttaa, sillä harva ruoka on sinistä.

Juo korkeasta lasista

Juoma saattaa näyttää erityisen herkulliselta leveästä lasista, mutta juomaa saattaa tulla nautittua isosta lasista erityisen paljon. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että ihmiset saattavat kaataa jopa 30 prosenttia enemmän nestettä leveisiin laseihin kuin kapeisiin ja korkeisiin laseihin. Tästä syystä laihduttajan kannattaa suosia kapeita ja korkeita laseja, sillä niistä juomalla voi tulla nautittua jopa 30 prosenttia vähemmän kaloreita muodossa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme