Mainos
Mainos

Juoma, joka villitsee nyt maailmalla: Kaukana suomalaismarkettien ”bulkkijuomista” 

Pienpanimobuumi on tasoittanut tietä käsityösiiderille. Siidereiden suosio kasvaa myös maailmalla.

Suomalaiset arvostavat yhä enemmän aitoja makuja niin ruoassa kuin juomassakin. Se näkyy myös pienpanimojen suosiossa.

Käsityöolutbuumi on tasoittanut tietä myös perinteisin menetelmin valmistetulle käsityösiiderille.

– Meidän Crafty-siiderit valmistetaan niin kuin siiderit perinteisesti valmistetaan, eli omenamehua, vettä ja hiivaa käytetään käymistankissa noin neljä viikkoa, ja siideri on siinä valmis, kertoo Saimaan Juomatehtaan toimitusjohtaja Jussi Laukkanen.

Se, mitä suomalaiset ovat tottuneet juomaan siiderinä, on kaukana aidosta siideristä. Laukkasen mukaan bulkkisiiderin myynti on perustunut kuluttajien huijaamiseen.

– Suomessa myydyissä siidereissä on yleensä omenaviiniä tai hedelmäviiniä, maku- ja väriaineita, säilöntäaineita ja lisättyä sokeria. Siitä se ero tulee.

– Me kehotamme kuluttajia juomaan laatua määrän sijaan, se ehkä kuvaa tässä siiderissäkin tätä meidän ajatusta.

Siiderin suosio kasvaa maailmalla

Euroopassa etenkin Iso-Britannia ja Ranska ovat tunnettuja siiderimaita. Laukkanen kertoo, että siideribuumi on leviämässä laajemmallekin. Etenkin Venäjällä ja Itä-Euroopassa siideri on nyt kovassa nosteessa.

– Kulutus, mistä siellä lähdetään kasvamaan, on aika pieni, mutta on havaittavissa, että siiderin kuluttajia löytyy yhä useammasta maasta.

Yhdysvalloissa siiderin suosio on kasvanut valtavasti sen jälkeen, kun hedelmäviinisiidereiden rinnalle on saatu aitoja siidereitä.

– Me seuraamme aika paljon, mitä Jenkeissä tapahtuu. Siellä markkinat ovat neljässä vuodessa kuusinkertaistuneet, kun markkinoille rupesi tulemaan aitoja siidereitä.

Pienpanimot eivät kilpaile keskenään

Saimaan Juomatehdas ei kuitenkaan näillä näkymin ole suuntaamassa kansainvälisille markkinoille.

– Tällä hetkellä me olemme vain kotimaan markkinoilla. Totta kai toivomme, että voisimme menestyä myös ulkomailla, mutta ensin pitää pärjätä kotimaan markkinoilla. Meillä on fokus tiukasti Suomessa tällä hetkellä.

Käsityösiidereiden myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Jopa siinä määrin, että markkinoilla olisi tilaa myös uusille tulokkaille.

Muutamilla muillakin pienpanimoilla on jo siiderituotantoa, mutta pienemmässä mittakaavassa.

– Toivomme, että uusia valmistajia lähtisi tekemään siidereitä. En näe, että me pienpanimot kilpailisimme keskenämme, tänne mahtuu uusia tekijöitä.

Näillä välineillä loihdit ihania drinkkejä kotioloissa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme