Mainos
Mainos

Juomavillitys leviää maailmalla – terveellinen vaihtoehto kahville

Uusi juomavillitys, kurkumalatte leviää maailmalla ja on nyt lukuisten julkkistenkin suosiossa. Supersuositun juoman sanotaan olevan terveellisempää kuin kahvi.

Kultaiseksi maidoksikin kutsutun kurkumalatten ideana on sekoittaa kurkumaa kuumaan manteli- tai kookosmaitoon ja kruunata juoma esimerkiksi hunajalla tai kanelilla. Kahvista juomassa ei siis ole kyse ulkonäöstään huolimatta. Kurkumalla on todettu olevan useita terveysvaikutuksia, mikä on saanut ihmiset villiintymään keltaisesta mausteesta.

Kurkumajuomia myydään nyt ympäri maailmaa niin Lontoossa, Sydneyssa kuin San Franciscossa, ja The Guardian on nimennyt sen vuoden juomaksi. Kurkuma on tehnyt myös kovan nousun Googlen haetuimpien sanojen listalla.

Kurkuma on suuressa roolissa intialaisessa keittiössä, jossa sitä käytetään paitsi ruoanlaitossa, myös esimerkiksi hääseremonioissa ja kauneudenhoitotuotteissa.

Kurkumalatte on saanut inspiraationsa intialaisesta haldi-doodh-juomasta, joka tehdään kurkumasta, kuumasta maidosta ja muista mausteista. Juomaa on käytetty kotirohtona erilaisten sairauksien ja vaivojen hoitoon.

Lähde: Mashable

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme