Mainos
Mainos

Justin Bieberin hitti maistuu munalta – mies aistii äänet makuina ja paljastaa, miltä listahitit maistuvat

Brittimiehellä on harvinainen synestesian muoto. Hän pystyy maistamaan ääniä. Jokaisella radiossa soivalla kappaleella onkin hänelle oma makunsa.

Synestesialla tarkoitetaan aistien sekoittumista ja sitä arvioidaan esiintyvän parilla prosentilla väestöstä. Yksi yleisimmistä synestesian muodoista on äänien tai numeroiden aistiminen väreinä.

James Wannertonin aivot yhdistelevät kuitenkin ääniä ja makuja, joten hän maistaa esimerkiksi sanoja ja lauluja. Tietyt sanat maistuvat hänelle aina samalta, Wannerton kertoo Vice-lehdelle. Sanat ja maut eivät välttämättä liity toisiinsa millään tavalla. Esimerkiksi verbi ”puhua” maistuu pekonille.

Metroasema maistuu kinkulta

Jatkuva äänien maistaminen häiritsee Wannertonia muun muassa ihmisten kanssa keskustellessa.

– Sanojen ja äänien tuottamat maut vaihtuvat suussani jatkuvasti kuin vilkkuva valo. En pysty katsomaan televisiota tai käymään elokuvissa äänitulvan takia. Joskus on myös ärsyttävää, kun maistan suussani maun, jota en tunnista. En kuitenkaan luopuisi synestesiasta, sillä se on osa minua.

Wannerton kertoo synestesian suoneen hänelle myös erityiskykyjä. Hän tuntee esimerkiksi Lontoon metrokartan ulkomuistista, sillä jokaiselle metroasemalle ja -linjalle on oma makunsa. Mies antaa esimerkin:

– Oxford Circusin pysäkki maistuu kakulta. Jos haluan matkustaa pysäkiltä pohjoiseen, seuraavan pysäkin pitäisi maistua kinkulta. Jos se ei kuitenkaan maistu kinkulta, tiedän lähteneeni väärään suuntaan. Lisäksi Victoria Line -metrolinja maistuu kokonaisuudessaan kynttilävahalta.

Wannerton paljastaa Daily Mailille pyynnöstä viime vuoden listahittien makumaailman.

Justin Bieber – Love Yourself = keitetyt kananmunat

Adele – Hello = kuminauhat, tuore meloni, Caramac-karamellipatukka, appelsiinin kivet

Sia – Cheap Thrills = ketsuppi, tumma suklaa ja Quavers-sipsit

Rihanna – Work = keitetty raparperi, vihreät karkit, kinkku, pehmeät luumut

Calvin Harris –This Is What You Came For = tuoremakkara, tomaattikeittoon kastettu leipä, kurkku, ananas ja vohvelikeksi 

***

Katsomo-video ei ole saatavilla

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme