Mainos
Mainos

Lakupiipuista saatetaan pyytää nyt kaupan kassalla paperit – Sampo Kaulanen: ”Ihmeellistä idiotismia”

Cloettan klassikkomakeinen Kipparin piippu on nyt vain aikuisille tarkoitettu tuote, koska se määritellään tupakkajäljitelmäksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehden Pippuri.fi-ruokasivusto.

Makuja.fi kertoi joulukuussa Suomen uudistuneen tupakkalain yllättävästä vaikutuksesta klassikkomakeiseen, Kipparin piiippun. Tästä lakupiipuksikin kutsutusta makeistuotteesta ei enää vuodenvaihteen jälkeen ole saanut bonuksia S-ryhmän kaupoissa, sillä makeinen lasketaan tupakkajäljitelmäksi.

– Tupakkajäljitelmiin lasketaan muun muassa Kipparin piippu -makeinen. Bonusta maksetaan edelleen grillisytyttimistä ja tulitikuista, S-ryhmän tiedotteessa kerrottiin joulukuussa.

Sampo Kaulanen: "Ihmeellistä idiotismia"

Uuden lain vuoksi lakupiiput ovat muuttuneet kaupoissa myös K-18 -tuotteiksi. Kaupan kassakoneet saattavat siis kehottaa myyjää pyytämään henkilöllisyystodistusta tuotetta ostavalta asiakkaalta.

– Itse en ole ollut nyt kassalla, mutta kyllä meillä oli tästä aiheesta palaveri kaupalla vuodenvaihteessa. Tuntui kyllä todella koomiselta pitää palaveria siitä, että lakupiipuista pitää pyytää jatkossa asiakkaalta henkilöllisyystodistus, kertoo Lapin suurinta kyläkauppaa, Jounin kauppaa, Ylläksellä pitävä Sampo Kaulanen.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä on ihmeellistä idiotismia. Eikö olisi jotain tärkeämpääkin tekemistä päättäjillä?

OTSIKKOA JA JUTTUA KORJATTU 5.1.16 klo 15.55: Stara.fi-sivuston Valviralta saaman tiedon mukaan Suomen tupakkalaki ei velvoita kysymään henkilöllisyystodistusta lakupiippuja ostaessa. Joissain kaupoissa kuitenkin kassakone saattaa pyytää myyjää tekemään näin.

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme