Mainos
Mainos

K-kauppojen kestosuosikki tuli kauppoihin yli 20 vuotta sitten: "Myydyin yksittäinen jäätelö"

Moni muistaa lapsuudestaan Amppari- ja Murkku-mehujäät, eikä ihme, sillä nämä jäätelöaltaiden klassikot ovat olleet Suomessa myynnissä jo 1990-luvun alkupuolelta saakka. Makuja.fi otti selvää, millainen suosio klassikkomehujäillä on Suomessa.

Pirkan tuoteryhmä- ja myyntipäällikkö Ritu Karipuulle Ampparit ja Murkut ovat erityisen tuttuja. Yli 20 vuoden ikään yltäneet mehujäät ovat nimittäin olleet suomalaisten suosikkeja syntymästään asti – eikä suosio ota laantuakseen.

– Amppari on monena vuotena ollut myydyin yksittäinen jäätelö, kun tarkastellaan myyntiä kappalemäärissä, Karipuu kertoo.

Mehujäiden suosioon ollaan jo K-kaupoissa totuttu, mutta 1990-luvulla oli yllätys, että yksittäisten uutuustuotteiden suosio oli niin suuri.

– Alkuaikoina tuotteiden saama suosio on varmasti yllättänyt. Menekki on kasvanut vuosien saatossa, Karipuu toteaa.

Vielä tänäkin päivänä kuuma sää saattaa kesäisin yllättää ruokakaupoissa siten, että hittimehujäiden menekkiin ei osata varautua. 

– Viime vuonna Murkut ja Ampparit jopa pääsivät hetkellisesti loppumaan, ne vietiin pakastealtaista heti, kun aurinko alkoi paistaa, Karipuu jatkaa.

***


Korjaus: Artikkeliin korjattu tieto siitä, että mehujäät saapuivat kauppoihin 1990-luvun alkupuolella, eivä vasta vuonna 1996.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme