Mainos
Mainos

Kahvista paljastui huikea terveyshyöty – näin paljon kannattaa juoda

Useissa tutkimuksissa on varoiteltu liiallisen kahvinjuonnin aiheuttamista haitoista. Tällä kertaa runsaasta kahvinjuonnista paljastui kuitenkin positiivinen vaikutus.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kuusi kupillista kahvia päivässä voi laskea riskiä sairastua diabetekseen huomattavasti. Mikä parasta, diabetesta ehkäisevät vaikutukset pätevät myös kofeiinittomaan kahviin. Mitä enemmän kahvia juo, sitä pienempi riski diabetekseen näyttäisi olevan.

Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kahvipapujen sisältämien kemikaalien yhdistelmä voi vaikuttaa aineenvaihduntaan. Papujen sisältämä klorogeenihappo voi muun muassa laskea verensokeria.

Jo yksikin kupillinen pienentää riskiä

Harvardin lääketieteellisen yliopiston professori Frank Hu ja hänen tiiminsä analysoivat 28 aiempaa tutkimusta, joihin oli osallistunut yli 1,1 miljoonaa ihmistä. Seurantatutkimusjaksot olivat kestäneet kymmenestä kuukaudesta kahteenkymmeneen vuoteen.

Tutkimusanalyysissä selvisi, että kahvia juovilla ihmisillä on selkeästi pienempi riski sairastua diabetekseen verrattuna niihin ihmisiin, jotka eivät koskaan juo kahvia. Yksi päivittäinen kupillinen pienensi riskiä 8 prosentilla, kaksi kupillista 15 prosentilla, kolme kupillista 21 prosentilla, neljä kupillista 25 prosentilla, viisi kupillista 29 prosentilla ja kuusi kupillista jopa 33 prosentilla.

Professori Hu:n tutkimustiimin mukaan kahvin useat kemikaalit voivat parantaa glukoosin aineenvaihduntaa ja positiivinen vaikutus on erityisesti klorogeenihapolla.

– Klorogeenihappo voi vähentää glukoosin imeytymistä suolistossa. Kahvi on myös hyvä magnesiumin lähde ja magnesium on liitetty pienempään kakkostyypin diabetesriskiin, tutkijat kommentoivat.

Tutkimustulokset julkaistiin helmikuussa Diabetes Care -lehdessä.

(MTV LIFESTYLE)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme