Mainos
Mainos

Kaloreilla ei olekaan väliä! Tällainen ruoka laihduttaa eniten

Amerikkalaisasiantuntijoiden mukaan kilokalorit kannattaa unohtaa, jos tavoitteena on laihtuminen, sillä ruoan kypsennyksellä sekä koostumuksella on suurempi vaikutus laihtumiseen kuin kilokaloreilla.

Harvardin yliopiston kaksi johtavaa asiantuntijaa, biologisen antropologian professori Richard Wrangham ja evoluutiobiologiaan perehtynyt Rachel Carmody ovat jälleen avanneet keskustelun siitä, ettei kalorien laskeminen olisi suinkaan Se Oikea keino laihduttaa. Asiantuntijoiden mukaan suurin merkitys ruoka-aineiden painonlaskua edistävistä ominaisuuksista on kilokaloreiden sijaan ruoan prosessoinnilla ja koostumuksella.

Kypsennetty ruoka lihottaa?

Kilokaloreita käytetään tavallisimmin ilmoittamaan, kuinka paljon energiaa syntyy elimistön polttaessa tiettyjä ruoka-aineita. Harvardin yliopiston asiantuntijoiden mukaan tämä tieto on kuitenkin vain puolet koko totuudesta, koska myös sillä on laihtumisen kannalta merkitystä, kuinka prosessoitua ruoka on.

Asiantuntijoiden mukaan ruoan prosessoinnin aste vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka lihottavaa se on. Prosessointi käsittää sekä ruokateollisuudessa tapahtuvan prosessoinnin että kotona tapahtuvan kypsennyksen. Ruoka-aineiden laihduttavat vaikutukset on tuoreiden väitteiden valossa mahdollista kadottaa esimerkiksi keitinveden mukana.

Raakaa ruokaa ja kovaa leipää

Käytännössä asiantuntijoiden näkemykset tarkoittavat sitä, että samoista raaka-aineista valmistettu ruoka laihduttaa vain silloin, kun raaka-aineet ovat raakoja. Sitä vastoin kypsennetyt ruoka-aineet saavat painon nousemaan – vaikka ne sisältäisivät yhtä paljon kaloreita kuin raa'at. Syynä tähän on asiantuntijoiden mukaan se, että elimistö pystyy hyödyntämään kokonaisvaltaisemmin prosessoidut ruoat – ja raaka ruoka sitä vastoin teettää elimistöllä enemmän työtä ja auttaa siten laihtumaan.

Myös kypsennettyjen ruokien kohdalla asiantuntijat ovat huomanneet eroja niiden laihduttavissa vaikutuksissa, jos niiden koostumus on poikennut eri vaiheissa. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että esimerkiksi spagetti tai leipä edistävät laihtumista hieman kovettuneina ja jäähtyneinä enemmän kuin tuoreina, sillä kovempi koostumus teettää elimistöllä enemmän työtä ja kuluttaa sen vuoksi enemmän energiaa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme