Mainos
Mainos

Kananugettien karu sisältö paljastui – tekeekö enää mieli?

Amerikkalaistutkijat selvittivät, mitä kahden kansallisen pikaruokaketjun kananuggetit todellisuudessa sisältävät.

Mississippiläiset tutkijat selvittivät, mistä kahden amerikkalaisen pikaruokaketjun nugetit todella koostuvat. Tutkimustulokset kertoivat karua kieltä: tutkitut nugetit koostuivat enimmäkseen teurasjätteestä.

Ensimmäinen tutkittu nugetti sisälsi noin puolet lihasta ja loppuosa oli sekoitus rasvaa,verisuonia ja hermoja. Tarkempi analyysi paljasti nugeteissa olevan myös nahkaa ja sisäelinten kalvoja. Toisessa nugetissa lihasta oli vain 40 prosenttia ja loppuosa sisälsi rasvaa, rustoa ja luunpalasia.

– Me kaikki tiedämme, että kana on yksi parhaista vähärasvaisista proteiininlähteistä. Jotkut yritykset ovat kuitenkin päättäneet käyttää keinotekoista kanan osista valmistettua seosta, laittaa sitä taikinaan ja uppopaistaa, ja silti kutsua sitä vielä kanaksi. Todellisuudessa kyseessä on kanan sivutuote, joka on kalori-, rasva-, suola- ja sokeripitoinen, epäterveellinen valinta. Mikä pahinta, se maistuu hyvältä lasten mielestä ja sitä markkinoidaan lapsille, tutkimusta johtanut Mississippin yliopiston tohtori Richard D. deShazo totesi.

Tutkijoiden mukaan nugetteja voi popsia silloin tällöin, mutta huolta herättää se fakta, että amerikkalaislapset syövät näitä edullisia ja käteviä 'kanankorvikkeita' todella usein. Amerikkalaisen siipikarjaliiton NCC:n varapuheenjohtaja Ashley Peterson kuitenkin muistuttaa, että kananugetit voivat olla myös hyvä proteiininlähde erityisesti nirsoille lapsille. Petersonin mukaan tutkimuksessa nostettiin esille vain kaksi ääripäätä, kun markkinoilla on olemassa miljardeja muita, terveellisempiä esimerkkejä.

Tutkija deShazon mukaan tutkimuksen tarkoituksena ei ollut yleistää kaikkea pikaruokaa epäterveelliseksi, vaan muistutta ihmisiä, etteivät kaikki hyvänmakuiset tuotteet aina välttämättä ole hyväksi terveydellemme.

Kananugeteista uutisoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

(MTV3)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot