Mainos
Mainos

Kannattaako kaurapuuroa syödä aamupalaksi? Tämän jälkeen et enää mieti

Kaurapuuro on ansainnut maineensa erityisen hyvänä aamupalavaihtoehtona. 

Kaurasta voi saada irti erityisen paljon terveydelle suotuisia vaikutuksia. Harvardin yliopiston vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan täysjyvätuotteiden päivittäinen nauttiminen pidentää elinikää ja vähentää riskiä sydänsairauksiin. Riittää, kun syöt päivässä 28 grammaa täysjyvätuotteita – eli jo yhdellä puurolautasellisella on hyvät vaikutukset terveydelle. 

Voi auttaa hoikistumaan

Vuonna 2015 Kiinassa tehdyn tutkimuksen mukaan kaurahiutaleiden säännöllinen nauttiminen voi auttaa laskemaan kolesterolitasoja. Tutkimukseen osallistuneista kauraa syöneiden vyötärökin hoikistui kuuden viikon aikana enemmän kuin niiden, jotka söivät kaurahiutaleiden sijaan hiilihydraatteja nuudeleiden muodossa. Myös suomalaistutkimukset puhuvat kauran terveellisyyden puolesta.

Täyttää vatsaa

Kaurahiutaleet ovat oivallista aamupalaa myös siksi, että ne auttavat pitämään nälän loitolla lounaaseen saakka. Toisin kuin esimerkiksi sokerisisia muroja, kaurahiutaleita elimistö sulattaa hitaasti, pitäen verensokeriarvot tasaisina ja energiatasot pidempään korkealla heti aamusta.

Hyviä ja hyödyllisiä hiilihydraatteja

Huiman proteiinivillityksen jälkeen monet ravitsemusasiantuntijat mpäri maailmaa ovat ryhtyneet puhumaan hyvien hiilihydraattien puolesta. Kaurahiutaleet lasketaan usein tähän suositeltujen hiilihydraattien joukkoon. Amerikkalaisen ravitsemusterapeutin, Shira Lenchewskinmukaan elimistö hyödyntää aamulla nautitut hiilihydraatit illalla nautittuja paremmin. Tästä syystä kaurahiutaleiden nauttiminen heti aamusta esimerkiksi kaurapuuron muodossa on mitä oivallisin tapa aloittaa päivä.

Valmistuu nopeasti ja helposti

Kaurapuuro valmistuu erityisen nopeasti myös aamuisin. Jos aamurutiineissa haluaa säästää aikaa, voi kaurapuuron valmistaa myös yön yli muhivana tuorepuurona, joka nautitaan kylmänä. Helppoa ja terveellistä!

Makumaailmaa on helppo varioida

Kun aamupalaksi tottuu syömään kaurahiutaleita esimerkiksi puuron muodossa, on aamupalaa helppo lähteä tuunaamaan eri mauilla. Puuro maistuu mainiosti muun muassa marjojen ja hedelmien kanssa, mutta siitä voi hetkessä tuunata myös suolaisen version erilaisilla lisukkeilla.

Lähde: Popsugar​​​​​​​

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme