Mainos
Mainos

Kari Aihinen kaappaa taas keittiöitä: Tässä pahin perisyntimme

Huhtikuun 14. päivä ruutuihin palaa Kaappaus keittiössä -ohjelma, jossa ruokahätään rientää Ravintola Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihinen. Suomalaisten olisi syytä pönkätä rinta rottingille kotikeittiöissä, sillä Aihisen mukaan suomalaisia ruoanlaittajia riivaa ylpeyden puute.

Toisella tuotantokaudellaan Kaappaus keittiössä jatkaa suomalaisen ruokakulttuurin ja perheiden hyvinvoinnin parantamista. Laiskuus, tiedon puute sekä väsyminen arkirutiineihin ovat saaneet perheet unohtamaan yhdessä kokkaamisen ja syömisen ilon.

Sydämellisellä ja rennolla otteella kotikeittiöissä auttavan Kari Aihisenmukaan suomalaisten pitäisi olla ylpeitä laittamastaan ruoasta ja ruokakulttuuristamme.

– Suomalaisten pitäisi osata olla ylpeitä ruoastaan samaan tapaan, kuin muualla maailmassa. Vähättely on pahin perisyntimme, Aihinen sanoo.

Ruoanlaitto saa vaatia aikaa

Aihinen kritisoi myös sitä, että nykyään ruoanlaiton pitäisi olla helppoa.

– Vihaan sanaa ”helppo” ruoanlaiton yhteydessä. Nykyään ohjeet ovat pullollaan 15 minuutin reseptejä. Eihän sellaista ruokaa ole olemassakaan! Kyllä ruoanlaitto vaatii aikaa, Aihinen sanoo.

Helppouden sijaan hän neuvoo suomalaisia tekemään ruokaa ajan kanssa ja koko perheen voimin.

– Kannustan aina tekemään ruokaa yhdessä perheen kesken. Ruoanvalmistukseen liittyviä hommia voi delegoida monelle ihmiselle.

"Aina selitellään ja vähätellään"

Aihinen vertaa suomalaisten nöyrää asennetta urheilumenestykseen.

– Ihan sama juttu, kuin olympialaisissa. Milloin on nuhaa tai suksissa vikaa, mutta aina selitellään ja vähätellään omia kykyjä. Suomalaisten suurin moka on kuitenkin, että luovutetaan kesken, Aihinen korostaa.

– Aina pitää voida olla ylpeä siitä, mitä laitetaan esille. Keittiössä jokainen annos, joka lähetetään pöytään, on loppuun asti panostettu. Tekemässäni annoksessa on mukana koko elämäni, hän päättää.

Kaappaus keittiössä kausi 2 alkaa maanantaina 14.4. klo 20.05 MTV3-kanavalla

Teksti Nita Makkonen, nita.makkonen@mtv.fi

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot