Mainos
Mainos

Kari Aihinen paljastaa salaisuuden parhaisiin uunijuureksiin: "Käyttöä ei voi koskaan ylikorostaa"

Parhaat uunijuurekset paahdetaan kunnolla ja maustetaan suolalla ja pippurilla, kertoo keittiömestari Kari Aihinen.

Uunijuurekset on hyvä ruoka ja lisuke syksyn aikaan, sillä monet kasvikset ja juurekset ovat parhaimmillaan. Satokausikalenterin mukaan sesongissa ovat nyt muun muassa kotimainen lanttu, porkkana, peruna, punajuuri, kyssäkaali, juuriselleri sekä monet eri sipulit.

Keittiömestari Kari Aihinen kertoo, että parhaat uunijuurekset syntyvät, kun vihannekset paahtaa kunnolla.

–  Paahtakaa uunijuurekset kypsiksi ja hyvin paahtuneiksi. Juures on parhaimman makuinen, kun se on ylikypsä ja hyvin paahtunut.

Hyvin paahtuneen juureksen pinta on huippukokin mukaan hiukan rapsakka.

– Älkää analysoiko aikaa liikaa. Jos reseptissä lukee 25 minuuttia uunissa, pidä juureksia ennemmin 45 minuuttia, kokki kertoo.

"Tuoreiden yrttien käyttöä ei voi koskaan ylikorostaa"

Reilun paahtamisen lisäksi Aihisen mukaan uunijuurekset täytyy maustaa reilusti. Perinteiset suola ja mustapippuri ovat tässäkin ruoassa valtti.

– En ole koskaan käyttänyt maustamiseen muuta kuin suolaa ja mustapippuria. Maustaminen on minusta Suomessa enemmän tekosyy, ettei käytetä tarpeeksi hyviä, laadukkaita, suomalaisia raaka-aineita.

Aihisen mukaan hyviä suomalaisia juureksia ei kannata pilata erikoisilla mausteseoksilla, vaan sen sijaan kannattaa suosia tuoreita yrttejä. Makupareja kannattaa hakea ja kokeilla: toimiiko esimerkiksi porkkana ja rakuuna tai porkkana ja rosmariini.

– Tuoreiden yrttien käyttöä ei voi koskaan ylikorostaa. Niillä lähtisin hakemaan rehellistä soundia uunijuureksiin, Aihinen kertoo.

Perinteisten juuresten sekaan kannattaa laittaa esimerkiksi parsakaalia, Aihinen kertoo. Parsakaali tuo terveellisyyttä ja makua juureksiin.

 ***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme