Mainos
Mainos

Karu totuus kauppojen tomaateista: "Ihmiset päätyvät saamaan täyttä sontaa"

Tutkijoiden mukaan nykypäivän tomaatit ovat liian isoja, kiinteitä ja suoraan sanottuna tylsän makuisia verrattuna esimerkiksi 50 vuotta sitten nautittuihin tomaatteihin.

Tuore tutkimusraportti kertoo karua kieltä tomaateista. Tutkijat analysoivat yli 400 tomaattilajikkeen geneettistä koodia ja havaitsivat, että useamman tomaatin aito tomaatin maku on kadonnut kokonaan vuosien saatossa.

Floridan yliopiston professori Harry J Kleen mukaan tomaatin makuprofiili rakentuu kolmesta tekijästä: sokerin makeudesta, happojen happamuudesta ja tusinasta aromiyhdisteitä, jotka saavat tomaatin maistumaan euforisen hyvältä.

– Tomaatissa ei ole vain yksi yhdiste, jonka perusteella sitä voisi haistaa tai maistaa ja sanoa sen olevan tomaatti, kuten monissa muissa vihanneksissa tai hedelmissä. Banaanin ja mansikan tunnistaisit yhdestä yhdisteestä. Tomaatissa voi olla kymmeniä tärkeitä komponentteja ja ilman niitä, tomaatissa ei ole yhtään makua.

Nykypäivän tomaateista puuttuu maku

Valitettavasti Kleen tiimin tutkimuksesta käy ilmi, että tomaatinviljelijät ovat tuottaneet jo muutaman vuosikymmenen ajan vihanneksia, jotka ovat isoja ja kiinteitä ja näin ollen erinomaisia yksilöitä kuljetukseen. Sen sijaan niistä puuttuu kokonaan hyvä maku. Kun viljelijät ovat halunneet jalostaa tomaateista esimerkiksi mahdollisimman kauniin punaisia, maku on kärsinyt samalla.

Kleen mukaan tomaateista on saattanut ensin puuttua yksi tärkeä makuyhdiste, mutta pikku hiljaa ne ovat muuttuneet täysin mauttomiksi.

– Tomaatin makua voi verrata esimerkiksi sinfoniaorkesteriin: jos poistat orkesterista yhden tai kaksi soitinta, musiikki voi silti kuulostaa vielä kohtuullisen hyvältä. Mutta jos pikku hiljaa poistat yhä enemmän soittimia huomaat, että se ei vaan toimi enää.

"Ihmiset päätyvät saamaan täyttä sontaa"

Poikkeuksiakin kuitenkin onneksi on. Osa viljelijöistä varjelee vielä vanhoja lajikkeita, joita myydään Yhdysvalloissa lähinnä luomukaupoissa ja ruokatoreilla. Näiden tomaattien kasvattamiseen saatetaan käyttää siemeniä menneiltä sukupolvilta. Tällaiset tomaatit ovat kuitenkin niin sanottuja premium-tuotteita. Tavalliset markettitomaatit ovat sen sijaan menettäneet hohtonsa.

– Useimmat ihmiset eivät ole valmiita maksamaan paremmista tomaateista. Sen sijaan ihmiset päätyvät saamaan täyttä sontaa.

Bulkkitomaatit pystyttäisiin vielä kuitenkin pelastamaan, jos viljelijät saisivat käyttöönsä välineet, joilla tomaattien makua pystytään parantamaan. Kleen mukaan tämän avulla voitaisiin palauttaa tomaatin makua 50 vuotta taaksepäin, ilman että modernin tomaatin hyvät puolet kärsisivät.

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme