Mainos
Mainos

Käsittele oikein – näin kantarellit säilyvät tuoreina pidempään

Poimitko kantarellit koriin sen suurempia ajattelematta? Kun käsittelet sienet oikein jo metsässä, säästät sekä aikaa että vaivaa. 

Viileä kesä on saanut sienimetsät kukoistamaan ja poimijat liikkeelle. Ennen sienimetsään lähtöä kannattaa mukaan varata oikeanlaiset varusteet, sillä sienet tulee käsitellä jo metsässä.

Puhdista, halkaise ja nauti

Ruotsalainen sieniasiantuntija Pelle Homberg kehottaa puhdistamaan sienet jo keruupaikalla. Käytä poimimiseen apuna sieniveistä, jolloin suurimmat mullat jäävät maahan. Puhdista myös kantarellit suurimmista roskista ennen koriin laittoa, esimerkiksi sudilla.

Homberg kehottaa halkaisemaan suurimmat sienet toukkien varalta. Kun olet varmistanut jo metsässä, etteivät sienet sisällä salamatkustajia, et kuljeta niitä myöskään kotiisi. Kotona sieniruoan valmistamisen voi aloittaa välittömästi, eikä aikaa tuhlaannu sienen puhdistamiseen.

Kannattaa myös muistaa, että muovipussit eivät ole sopivia poiminta- tai kuljetusastioita. Pusseissa sienet eivät saa riittävästi ilmaa ja lisäksi ne murskaantuvat helposti.

Hiekat pois huuhtelemalla

Osa sienenpoimijoista kuuluu koulukuntaan, joka kieltää ehdottomasti sienien huuhtelun. Kantarellien huuhtelu kuitenkin kannattaa, sillä maassa kasvavat sienet voivat sisältää hiekkaa. Huuhtelulla varmistat, ettei ruokaasi pääse ylimääräisiä ainesosia.

Sienen maku ei ole kovin vesiliukoinen, joten sen voi huuhdella huoletta kylmässä vedessä tarpeen vaatiessa. 

Huolellisesti puhdistetut kantarellit säilyvät hyvin jääkaapissa muutamasta päivästä jopa viikkoon. Muista säilyttää kantarelleja ilmavasti myös jääkaapissa. Kosteus nimittäin pilaa sienet herkästi.

Lähde: Alltommat.se

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme