Mainos
Mainos

Katuruoka valloittaa jälleen Helsingin – ruokarekat nyt myös lähiöihin

Katuruokavallankumouksen viime vuonna käynnistänyt Streat Helsinki riemastuttaa jälleen maaliskuista kaupunkia katuruoalla.

Streat Helsinki laajenee tänä vuonna viikon mittaiseksi. Tapahtuma järjestetään 16.–22.3.2015. Sitä ennen ruokarekat kiertävät Helsingin lähiöitä. Lähiökiertue alkoi viime viikonloppuna Malmilta ja jatkuu lauantaina 28.2. Kontulassa. Vuosaareen ruokarekat parkkeeraavat 7.3. ja Lauttasaareen 14.3.

– Katuja ja kaupunki- sekä ruokakulttuuria on kaikkialla. Kun meillä kerran on liikkumaan tarkoitetut ruokarekat, miksi emme lähtisi juhlimaan katuruokaa myös lähiöihin? Ruoalla on ihmeellinen voima koota ihmisiä yhteen ja levittää hyvää mieltä, ja tietenkin haluamme tehdä tätä mahdollisimman laajasti, kertoo Streat Helsingin projektipäällikkö Nina Ruotsalainen.

Ensimmäinen lähiöpysähdys Malmilla keräsi viime viikonloppuna runsaasti kävijöitä.

– Tapahtuma otettiin hyvin vastaan. Mukana oli neljä ruokarekkaa, ja annoksia myytiin noin 500. Kävijöitä oli sitäkin enemmän aina lapsiperheistä varttuneempaan väkeen.

– Usein keskustan ulkopuolelta ei saa erikoisempia ruokia, kuten kimchiä. On kiva, että tapahtuman avulla pystymme viemään näitä ruokia myös lähiöihin.   

Vuonna 2014 Streat Helsinki EATS -festivaali keräsi 20 000 ihmistä ja katuruoka-annoksia myytiin päivän aikana yhteensä 25 000. Nyt festivaali kasvaa kaksipäiväiseksi ja Torikortteleihin sijoittuva tapahtuma-alue laajenee Senaatintorin suuntaan. Streat Helsinki EATS -katuherkuttelu järjestetään lauantaista sunnuntaihin 21.–22.3. kello 11–19.

– Katuruoan määritelmä on laaja, mutta tänä vuonna käsitettä toivotaan mieluummin syvennettävän kuin levennettävän. Haastamme katuruokayrittäjät maistattamaan yleisöllä  jotain uutta ja tarjoamme kävijöille monta syytä syödä koko viikonlopun ajan kadulla, kertoo Streat Helsinki EATSin tuottaja Anna Pakarinen Torikortteleista.

Workshoppeja ja yöruokaa

Vuonna 2014 Streat Helsinki TALKS kokosi kotimaiset ja kansainväliset katuruoan ystävät yhteen keskustelujen äärelle. Tänä vuonna Streat Helsinki WORKSHOPS valtaa Teurastamon tilat viiden päivän ajaksi 16.–20.3. Luvassa on ohjelmaa niin ammattilaisille kuin aiheesta muuten kiinnostuneille.

Katuruokailuun liittyy olennaisesti myös yöruoka, jota Helsingissä tarjoavat muiden muassa lukuisat grillit ja kioskit. Streat Helsinki pohtii tänä vuonna kioskien merkitystä sekä roolia kaupungin ruokaketjussa. Kioskiruokaan tartutaan erityisesti Streat Helsinki NIGHT BITES -illassa 19.3.

– Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategia on osoitus siitä, että kaupunki voi toimia ruokakulttuurin edistäjänä ketterästi ja innovatiivisesti. Kaupungin omistamien kioskien ja kioskipaikkojen nykyiset vuokrasopimukset päättyvät syyskuun loppuun ja edessä on näitä kioskeja koskeva kilpailutus. Streat Helsinki haluaa auttaa kaupunkia tekemään hyviä päätöksiä ja kannustaa säilyttämään yrittäjien monimuotoisuuden näissäkin katukeittiöissä, kertoo Helsingin ruokakulttuuristrategian vetäjä Timo Santala.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme