Mainos
Mainos

Käytätkö pekonia ruoanlaitossa? Älä unohda tärkeää sääntöä

Pekoni on raaka-aine, jota voi maun vuoksi lisätä monenlaisiin ruokiin. Pekonia käyttäessä on kuitenkin pidettävä mielessä raaka-aineen suolaisuus.

Hellapoliisi Kati Jaakonen kertoo, että ruokaan lisättävän suolan määrään on syytä kiinnittää huomiota, sillä pekoni on itsessään hyvin suolaista

– Pekonissa on suolaa ja rasvaa, joten suolan määrään kannattaa kiinnittää huomiota, Hellapoliisi toteaa.

Älä unohda suolaa kokonaan

Suolaa ei kuitenkaan kannata jättää resepteistä kokonaan pois, vaikka pekoni onkin itsessään hyvin suolaista.

– Jos pekonilla vuoraa esimerkiksi lihamurekkeen, kannattaa murekkeeseen silti laittaa suolaa, sillä pekonin suolaisuus ei mausta mureketta sisältä, hän jatkaa.

Asiantuntija muistuttaa, että pekonia ei suinkaan tarvitse käyttää koko pakettia yhdellä kertaa. Jo muutama suikale pekonia maustaa ruokaa yllättävän paljon.

– Jos jääkaappiin on sattunut jäämään vain muutama suikale pekonia, ne voi paistaa vaikkapa kasviskeiton seuraksi ja lisätä ne valmiin keiton pinnalle, Hellapoliisi toteaa.

Monikäyttöinen pekoni

Pekoni tuo erilaisiin ruokiin makua ja mehevöittää niitä entisestään. Pekoni sopii erityisen hyvin keittoihin, kastikkeisiin, murekkeisiin, munakkaisiin, salaatteihin sekä perunasoseen joukkoon.

– Erityisen sopiva pekoni on niiden raaka-aineiden joukossa, jotka itsessään ovat vähärasvaisia ja saattavat jäädä kuivaksi, kuten broilerinjauhelihasta valmistetut ruoat, Hellapoliisi vinkkaa.

Makuja.fi – tykkää meistä Facebookissa!

MTV LIFESTYLE

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme