Mainos
Mainos

Keittiösi pahin bakteeripesäke – olethan muistanut pestä?

Leikkuulauta voi kuhista bakteereja, etenkin jos sillä leikataan useaa eri ruoka-ainetta

Tiesitkö, että yksi kodin pahimpia bakteeripesäkkeistä on jatkuvasti ruoanlaitossa käytettävä leikkuulauta? Se on kuitenkin helppo pitää puhtaana, kunhan muistaa pienet mutta sitäkin tärkeämmät asiat.

Näillä vinkeillä pidät turhat pöpöt loitolla:

Puhdista säännöllisesti

Puhdista leikkuulauta huolellisesti jokaisen käytön jälkeen. Se on hyvä käsitellä silloin tällöin myös desinfioivalla puhdistusaineella – esimerkiksi sitruunalla pyyhkiminen vähentää bakteereja huomattavasti.

Valitse puuta

Puu usein öljyttynä korjaa itse itseään, jolloin leikkuulautaan ilmestyneet lovet eivät muutu bakteeripesäkkeiksi. Jos valitset muovisen laudan, pese se astianpesukoneessa.

Leikkaa liha erillisellä laudalla

Etenkin liha ja kala on leikattava omilla laudoillaan, jotta niiden bakteerit eivät leviä kasviksiin. Myös kasviksille ja leivälle on hyvä varata omat leikkuulautansa.

Pese myös kädet säännöllisesti

Pese aina kätesi ennen ruoanlaittoa, jotta et turhaan levitä bakteereja.

Lähde: Evira – Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon

(MTV3)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot