Mainos
Mainos

Kokeile tätä herkkua grillissä: ”Maku on mitä mahtavin!”

Kokonainen kala on helppo ja mitä mainioin grillattava. 

Kala on yksi suomalaisen ruokapöydän pitkäaikaisimmista herkuista. Kalaa voikin valmistaa monipuolisesti ja monet resepteistä on helppo toteuttaa.

Keskiviikkona 17.5.2017 jo 12. kerran järjestettävä Valtakunnallinen kalastuspäivä syntyi alun perin Eduskunnan kalakerhon aloitteesta. Pro Kalan toiminnanjohtaja Katriina Partanen muistuttaa kalastuksen ja kalan syömisen kuuluvan isona osana suomalaiseen elämäntapaan.

– Kalastus on ollut suomalaisten elinkeino niin kauan, kun täällä on ollut ihmisiä ja monelle suomalaiselle se on myös harrastus, Partanen sanoo.

Yhteistyössä Marttojen kanssa Pro Kala haluaakin Suomi 100 -tapahtumasarjaan kuuluvan kalastuspäivän tiimoilta kannustaa suomalaisia valmistamaan helppoja kalaruokia.

Uudenmaan Marttojen kotitalouden asiantuntija Marjo Ranta neuvoo kypsentämään kalan kokonaisena.

– Kalan voi halutessaan suomustaa, mutta välttämätöntä se ei ole. Kalan vatsa pitää avata ja puhdistaa ja kidukset poistaa, Ranta sanoo.

Maustamiseen ei tarvitse erikoisia seoksia. Riittää, että kalan maustaa sisältä suolalla ja esimerkiksi yrteillä ja sitruunalla.

Ennen kuin kalan grillaa tai halstraa, kalan nahkaan voi tehdä muutaman viillon.

– Maku on mitä mahtavin, lupaa Ranta.

Monet pikkukalat sopivat savustukseen perattuina, eikä suomustamistakaan siinä tapauksessa tarvita, Ranta vielä vinkkaa.

***

Katsomo-video ei ole saatavilla


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme