Mainos
Mainos

KOMMENTTI: Maksan illallisesta 500 euroa – sinunkin pitäisi

MTV:n Makuja.fi-ruokasivuston tuottaja ja toimittaja Petra Tuominen perustelee, miksi hän on valmis maksamaan ruoasta välillä tähtitieteelliseltäkin tuntuvia summia.

Söin toukokuussa yhden elämäni parhaista illallisista Espanjan Gironassa. Itse asiassa matkustin Gironaan vain ja ainoastaan sen vuoksi, jotta voisin nauttia noin kolme tuntia kestävän illallisen maailman parhaaksi ravintolaksikin noteeratussa, kolmen Michelin tähden El Celler de can Rocassa. Ostin lennot Barcelonaan, näin vaivaa pöytävarauksen eteen, kahlasin läpi juna-aikatauluja ja varasin hotellin.

Huikea, makumaailmoja ravisteleva ja upeita yksityiskohtia sisältävä 21 ruokalajin illallinen jätti jälkensä monella eri tasolla. Se kaikista konkreettisin jälki näkyy tietysti luottokorttilaskulla, sillä kolmen tunnin elämykselle kertyi hintaa useamman satasen verran. Tyypillisesti tällainen hävytön tapa törsätä rahaa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan aiheuttaa kanssaihmisissä spontaanin kauhistelureaktion:

”Anteeksi, paljonko se maksoi?”

”Oletko ihan sekaisin?”

”En ikinä maksaisi ruoasta tuollaisia summia!”

”Siis maksaisin maksimissaan satasen kahden hengen ruoista.”

Miksi illallinen saa maksaa paljon?

Minun mielestäni on täysin hyväksyttävää, tai jopa suotavaa käyttää koko kuukauden ruokarahat silloin tällöin yhteen huippuillalliseen.

Viimeiseen kastikepisaraan asti hiottu illallinen on kokonaisvaltainen elämys, josta olen valmis maksamaan. Yksi harrastaa laskuvarjohyppyjä, toinen tuhlaa rahansa moottoripyöriin tai lemmikkiin – minä mieluiten syön. Huippuhyvää illallista ei kuitenkaan tietenkään määrittele pelkkä hinta. Ei, kallis ruoka ei tietenkään ole automaattisesti täydellisen ruokaelämyksen avain. Paskaakin voi myydä kalliilla hintalapulla.

Hyvä ruoka on niin paljon muutakin kuin huippuravintolan hintava luksusillallinen ja elämyksiä on monenlaisia. Täydellinen ruokaelämys voi olla eksoottinen. Se voi olla edullinen, kaksi euroa maksava nuudelikeitto thaimaalaisesta katukeittiöstä ostettuna. Toisaalta elämys voi liittyä myös vahvasti esimerkiksi lapsuusmuistoon: yksi lempiruoistani on isäni tekemä madekeitto, jonka jokainen lusikallinen palauttaa mieleen lämpimiä ajatuksia mummolasta ja lapsuudestani. Hyvä ruoka voi olla myös sosiaalinen elämys: tietyssä tunnelmassa ja tietyssä seurassa ruoka yksinkertaisesti maistuu paremmalta.

Täydellinen illallinen on elämyksien summa

Kolmen Michelin-tähden, tai yhtä lailla täysin tähdettömän huippuravintolan illallinen yhdistelee parhaimmillaan näitä kaikkia elämyksiä. Joku tietty elementti saattaa palauttaa mieleen mukavan tutun ruokamuiston, kun samanaikaisesti paletti räjähtää eksoottisista mauista.

Huippuhyvä ja huippuhyvin valmistettu ruoka, laadukkaat raaka-aineet, ravintolan miljöö ja henkilökunnan palvelu – nämä kaikki elementit muodostavat yhdessä sellaisen elämyspaketin, josta olen valmis maksamaan. Ja se uskomaton määrä käsityötä ja luovuutta, joita ammattitaitoiset kokit käyttävät annoksen komponenttien täydellisen harmonian aikaansaamiseksi – se jos mikä on taidetta.

Yksi oleellinen seikka on myös ruoan yllätyksellisyys. En halua maksaa ruoasta suuria summia, jos koen, että olisin voinut itse valmistaa saman annoksen kotioloissa, jopa paremminkin. Kun eteeni sen sijaan kannetaan ravintolassa karamellisoiduilla oliiveilla koristeltu bonsaipuu, voin sanoa olevani positiivisesti yllättynyt. Jo siksikin, että vihaan oliiveja, mutta maku on mielestäni taivaallinen. Hyvä ravintola tappaa myös ruokarajoitteet.

Bonsaipuu El Celler de can Roca

Ravintolaan jonottaminen on kuin Tokmannin ämpäri

Myönnän. Saan kiksejä myös siitä, että ravintolaan päästäkseni minun täytyy nähdä hieman vaivaa. Ravintolaan matkustamisen hankaluus ja kuukausien jonotuslista lisäävät niin sanotusti pökköä pesään ja olen koukussa. Muistoksi jää eksklusiivinen elämys ja tarina kerrottavaksi.

Tuon jonottamisosuuden täytyy sen sijaan olla jotenkin verissä. Jonotammehan me suomalaiset supermarketin avajaisissa ilmaisia ämpäreitäkin – eksklusiivinen elämys kai sekin omalla tavallaan? Joukkohurmiossa Rovaniemen Tokmannin avajaisten ämpärijonossa voi kokea saman yhteenkuuluvuuden tunteen kuin minä koen pitkän odotuksen jälkeen ravintolan pöydässä, karamellisoidut oliivit suussani.

On ihan okei käydä ravintolassa syömässä se kahdenkympin bonuskorttipihvi lankkuperunoilla, mutta minulle tällainen ruoka ei anna yhtään mitään. Voin syödä sen, olla ihan tyytyväinen ja kylläinen, mutta se ei ole minulle elämys, josta maksaisin. Ymmärrän, että sinä et ole valmis maksamaan ravintolaillallisesta viittäkymppiä enempää, koska et ehkä tiedä paremmasta. Tai ehkä ruoka on sinulle yksinkertaisesti pelkkää polttoainetta.

Mutta jos itse olisin niin onnellisessa asemassa, että rahahanat virtaisivat valtoimenaan pankkitilisaldoani kasvattaen, käyttäisin pesämunani ehdottomasti syömiseen. Toteuttaisin haaveeni ja matkustaisin maailman parhaisiin ravintoloihin porsastelemaan, hyvässä seurassa tietenkin. Tätä odotellessa joudun tyytymään satunnaisiin vierailuihin näissä kulinaristien märissä päiväunissa. Suosittelen kokeilemaan, edes kerran elämässä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme