Mainos
Mainos

Lentoemäntä paljastaa, miksi lentokoneessa ei koskaan kannata tilata Coca-Cola lightia

Lentoemäntä paljastaa, miksi kevytkokiksen tilaaminen lentokoneessa on virhe.

Lentäessä on tärkeää pitää huolta riittävästä nesteytyksestä. Matkan aikana maistuu virvoitusjuoma jos toinenkin, mutta aivan kaikkea koneessa ei kuitenkaan kannattaisi juoda.

Lentoemäntä paljastaa These Gold Wings -julkaisussa, miksi erityisesti Coca-Cola lightin tilaaminen koneessa saa usein henkilökunnan näkemään punaista.

Kestää kolme kertaa kauemmin kaataa mukiin

Usko tai älä dieettikolan kaataminen mukiin kestää pidempään muihin virvoitusjuomiin verrattuna. Syy tähän on lentomatkustamon ilmanpaine: se tekee juoman sisältämästä hiilidioksidista entistä poreilevampaa.

Lentoemännän mukaan ilmanpaine vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, että alkoholi voi nousta yläilmoissa paremmin päähän.

– Se tarkoittaa myös sitä, että virvoitusjuomat kuohuvat paljon enemmän ja pahin kaikista on light-versio Coca-Colasta. Minun täytyy kirjaimellisesti pysähtyä ja odottaa aina välissä, ennen kuin voin jatkaa juoman kaatamista, lentoemäntä paljastaa.

Jotkut lentoyhtiöt eivät edes kaada juomia tölkistä mukiin, vaan antavat juomat avaamattomana mukin kera matkustajalle.

Lähde: Mirror

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme