Mainos
Mainos

Liki sata kiloa vuodessa – täällä syödään ylivoimaisesti eniten lihaa

Tiesitkö, missä maassa syödään kaikkein eniten lihaa?

Kansainvälinen Organization for Economic Cooperation and Development (OECD) listaa vuosittain, kuinka paljon eri maissa syödään lihaa henkeä kohden vuosittain. Listauksessa on mukana yli 200 valtiota, joiden lihankulutusta tarkkaillaan lopullista tulosta varten.

Suomessa lihaa syötiin lähes 80 kiloa vuodessa henkeä kohden

Lihatiedotuksen mukaan suomalaiset söivät keskimäärin 76,6 kiloa lihaa vuodessa. Vuonna 2013 vastaava luku oli 75 kiloa vuodessa.

Lähde: Lihatiedotus

Viimeisimmässä listauksessa kärkisijalle ylsivät australialaiset, joiden jälkeen vertailussa lihaa syövät toiseksi ja kolmanneksi eniten amerikkalaiset ja israelilaiset. Suomalaiset eivät ole mukana organisaation listauksessa. Jos suomalaisten vuoden 2014 lihankulutusta verrataan tuoreeseen listaukseen, sijoittuisi Suomi sijalle 6.

1. Australia

Kaikkein eniten lihaa syödään maailman toisella puolen, Australiassa. Kärkisijaa pitävässä maassa lihaa syödään henkeä kohden peräti 93 kiloa vuosittain.

2. Yhdysvallat

Toiseksi eniten maailmassa lihaa henkeä kohden syödään niin ikään kaukana Suomesta, nimittän Yhdysvalloissa. Kakkoseksi listalla sijoittuvassa maassa ihmiset syövät vuosittain keskimäärin 91 kiloa lihaa henkeä kohden.

3. Israel

Lihansyöntitilaston kolmossijaa pitää Israel. Siellä lihaa syödään vuosittain henkeä kohden noin 86 kiloa.

4. Argentiina

Argentiinalaiset ovat tuttuja siitä, että he pitävät kunnon pihveistä. Tämä näkyy myös tilastoissa, sillä argentiinalainen syö vuodessa keskimäärin 85 kiloa lihaa.

5. Uruguay

Myös Uruguayssa syödään lihaa vuosittain suuria määriä. Kaiken kaikkiaan vuositasolla tämä merkitsee noin 83 kiloa lihaa henkeä kohden.

6. Brasilia

Niin ikään herkullisista pihvilihoistaa tunnetussa Brasiliassa syödään lihaa erityisen paljon. Kaiken kaikkiaan brasilialainen syö keskimäärin 78 kiloa lihaa vuodessa.

7. Uusi-Seelanti

Uudessa-Seelannissa lampaanlihaa pidetään erityisen suuressa arvossa, ja tämä heijastuu myös lihansyöntitilastoihin. Keskimäärin maassa syödään henkeä kohden 74 kiloa lihaa vuosittain.

8. Chile

Etelä-Amerikan valtioista myös Chile sijoittuu lihansyöntitilaston kärkipäähän. Chileläiset syövät lihaa keskimäärin noin 73 kiloa vuosittain.

9. Kanada

Keskivertokanadalainen on niin ikään kova syömään lihaa koko maailman mittapuussa. Kaiken kaikkiaan kanadalaiset kuluttavat lihaa vuosittain noin 70 kiloa henkeä kohden.

10. Malesia

Keskimäärin yksi malesialainen syö vuodessa 55 kiloa lihaa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme