Mainos
Mainos

Lohikääretorttu ja muut kalaherkut kevään juhliin

Keväällä kotimaisten suomukalojen tarjonta on runsaimmillaan ja kalatiskeiltä löytyy valinnanvaraa niin tuoreissa kalatuotteissa kuin erilaisissa kalavalmisteissa.


Kala on helppoa, monipuolista ja herkullista tarjottavaa kevään monissa juhlissa. Useimmat kalapöydän tuotteet ovat kylmänä tarjottavia, joten niiden valmistuksen ja tarjolle asettelukin voi tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Kauppojen tarjoamat valmiit tuotteet kannattaa hyödyntää. Silakkamarinadit ja sillit ovat sellaisenaan valmiita tarjottavaksi. Viipaloidut graavi- ja kylmäsavukalat, kuten perinteiset savukalatkin, vaativat vain tarjoiluvadille kauniisti asettelun ja koristelun.

Paljonko kalaa pitää varata juhliin?

Kalaa varataan 50-100 g ruokailijaa kohden. Määrää arvioidessa on toki huomioitava montako eri tuotetta on tarjolla, ja minkälaisista kalatuotteista on kyse. Voimakkaamman makuisia sillejä ja silakoita kuluu yleensä vähemmän kuin esimerkiksi savukalaa tai kalasalaattia. Kalan kaveriksi pöytään kannattaa kattaa keitettyjä perunoita tai perunasalaattia, kananmunan puolikkaita, leipää ja salaatteja. Myös erilaiset juustot sopivat mainiosti täydentämään keväisiä kalatarjoiluja.

Kokokainen kala on näyttävä juhlaruoka

Savustettu kokonainen siika, kirjolohi tai lahna on näyttävä tarjottava noutopöydässä. Nosta kala tarpeeksi isolle vadille, jotta sitä on helppo ottaa ja koristele se esim. sitruunaviipaleilla tai lohkoilla ja tillillä tai ruohosipulilla. Poista kalasta nahka jo keittiössä, ettei ensimmäinen kalan ottaja joudu juhlavaateissaan kalanperkuuhommiin. Savukalan kastikkeen sekoitat helposti ranskankermasta tai kermaviilistä. Lisää joukkoon runsaasti hienonnettua tilliä ja ruohosipulia tai persiljaa, mausteeksi sinappia tai ketsuppia ja tarpeen mukaan vähän sitruunamehua ja sitruunan raastettua kuorta.

Tuttujen kalatuotteitten rinnalle kannattaa nostaa hieman perinteistä poikkeavalla tavalla valmistettuja ja maustettuja kalaherkkuja, kuten silakkamarinadeista valmistettuja tapaksia, wasabi-tahnalla maustettua lohta tai kylmäsavulohella täytettyä kääretorttua. Ohjeet löytyvät alta:

Reseptit: Pro Kala ry

(MTV LIFESTYLE)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot