Mainos
Mainos

Lonkeron erikoinen historia – tiesitkö näitä faktoja?

Alkon myydyimmällä tuotteella, Original Long Drinkillä on pitkä historia, joka ulottuu vuoteen 1952 saakka. Tiesitkö, miksi lonkeroa ryhdyttiin aikoinaan myymään Suomessa?

Suomalaisten suosikkijuoman tie kauppojen hyllyille on erikoinen, sillä kaikkien aikojen ensimmäiset lonkerot valmistettiin Helsingissä vuonna 1952 järjestettyjä olympialaisia varten.

Turistit tarvitsivat juotavaa

Alko esitti aikoinaan Hartwallille pyynnön tuottaa valmiita ja yksittäispakattuja "long drinkejä", sillä lähestyviin vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisiin haluttiin varautua riittävin ja sopivin juomavarannoin. Ajatus oli, että olympiaturisteille olisi helpompi tarjoilla tärkeiden kisojen aikaan nimenomaan kylmää ja raikasta juotavaa.

– Kun kyse oli tuhansista vieraista, niin piti miettiä, että mikä olisi sellainen juotava, jota ravintolat ensinnäkin pystyvät tarjoamaan riittäviä määriä, Hartwallin brand manager Heidi Päiväniemi kertoo.

Hartwall vastasi pyyntöön ja pian uusi juoma syntyi. Original Long Drinkiä eli suomalaisittain lonkeroa tarjoiltiin ensimmäistä kertaa Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.

Ginin ja greippilimun yhdistelmän valmistusta päätettiin suuren suosion vuoksi jatkaa vielä olympialaisten jälkeen – ja näin on tehty tähän päivään saakka. Vuonna 2014 suomalaiset ostivat Original Long Drinkiä peräti 3 524 026 litraa – eniten kaikista Alkon tuotteista. Myös vuonna 2013 Original Long Drink oli Alkon myydyin tuote.

– Edelleen se valmistetaan alkuperäisellä reseptillä, Päiväniemi kertoo.

Olympialaiset toivat mukanaan myös Coca-Colan

Lonkero ei suinkaan ole ainoa juoma, jota suomalaiset ovat päässeet maistamaan olympialaisten vuoksi. Myös Coca-Cola rantautui Suomeen virallisesti Helsingin kesäolympiakisojen aikaan vuonna 1952.

Sotainvalidien veljesliitto ja olympialaisten järjestelytoimikunta sai The Coca-Cola Companylta lahjoituksena peräti 720 000 pullollista juomaa, joiden jälleenmyynnistä he huolehtivat kisojen aikaan. Coca-Colan myynti oli Veljesliitolle lopulta todella kannattavaa, sillä siitä kertyi tuottoa kaiken kaikkiaan lähes 10 miljoonaa silloista markkaa.

Lähde: Hartwall, Coca-Cola Company

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme