Mainos
Mainos

Loppuvatko joulun suosikkiruoat kaupoista? Näitä tuotteita myynnissä rajallinen määrä

Ennen joulua ruokakaupat täyttyvät kiireellisistä asiakkaista ja ruokaa myydään suuret määrät. Joidenkin tuotteiden saatavuus kannattaa kuitenkin varmistaa ostamalla ne jo hyvissä ajoin.

Näitä tuotteita kannattaa ostaa jo nyt

Vaikka kaupat pyrkivät vastaamaan joulun aiheuttamaan kysynnän nousuun, voivat jotkut tuotteet käydä vähiin.

Perinteiset tuotteet, jotka voivat K-Supermarket Manhattanin kauppiaan Veli-Pekka Hussin mukaan käydä vähiin loppumetreillä ovat esimerkiksi kotijuustot, rosollit ja sillisalaatit.

Hussi painottaa, että varsinkin kalan kanssa kannattaa olla tarkkana.

–Tiettyjä kalatuotteita, kuten kalamestarin graavikalaa on rajallinen määrä.

Myös mädin ostamista hyvissä ajoin kannattaa harkita. Kalatuotteiden kohdalla kannattaa kuitenkin muistaa, että ne säilyvät parhaiten noin nollassa asteessa.

Pienet kinkut ostetaan ensin

Helsingin Stockmann Herkussa ollaan varauduttu suureen kinkkumenekkiin, mutta halutessaan juuri oikean kokoisen kinkun, kannattaa suunnata kauppaan nyt.

– Kinkkuja on runsaasti, mutta on ostokset kannattaa tehdä vaikka jo tänään, jos haluaa juuri tietyn kokoisen kinkun, Herkun tuoteryhmäpäällikkö Teuvo Koivisto sanoo.

K-Supermarket Manhattanin kauppias Hussin mukaan kysyntä on vuosi vuodelta siirtynyt pienempiin kinkkuihin. Syynä tähän saattaa olla perhekoon pienentyminen, joten pieniä kinkkuja menee ensin.

– Kinkkuja kyllä riittää, mutta pienimmät kinkut voivat olla aatonaattona vähissä, Hussi huomauttaa.

Älä jätä ostoksia yhdelle päivälle

Jos haluaa varmistaa, että haluamaansa tuotetta löytyy kaupasta, kannattaa siellä asioida ajoissa.

– Viimeiselle päivälle ei kannata kaikkea satsata. Monet tuotteet säilyvät samalla tavalla kotijääkaapissa, joten ne voi ostaa jo ennakkoon, Hussi muistuttaa.

Myös Koivisto suosittelee käymään kaupassa jo hyvissä ajoin.

– Ostoksia ei kannata jättää viime hetkeen, jotta välttyy kaikkein suurimmalta ruuhkalta. Samalla saa varmasti haluamansa tuotteet ja valikoima on laajempi, Koivisto kertoo.

Koivisto painottaa, että jouluruoat voi hankkia jo tänään tiistaina, jos ne nautitaan jouluaattona tai joulupäivänä.

– Kala on kuitenkin näistä tuotteista sellainen, joka on parhaimmillaan viime hetkellä ostettuna, Koivisto huomauttaa.

Jokavuotinen haaste kaupalle

Hussin mukaan joulua mietitään valmiiksi kaupassa jo pitkään.

– Joulu on aina haasteellinen ruokakaupassa, koska hyvin lyhyellä aikavälillä hyvin suuri määrä kuluttajia haluaa samanlaisia tuotteita. Kaupoilla on haaste vastata kysyntään.

Harvoin mikään tuote ehtii kuitenkaan kokonaan loppua kaupoista. Hussin mukaan kauppojen lähtökohtana ei ole, että jokin tuote uhkaa loppua, vaan juuri päinvastoin. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme