Mainos
Mainos

Maaliskuun selkeä hittiherkku – myynti viisinkertaistui: "Hyvä Suomi!"

S-ryhmän kaupoissa myytiin maaliskuussa mangoa hurjaan tahtiin.

S-ryhmän tiedotuskanava Patarumpu.fi kertoo, että maaliskuun satokausikasvisten suurimmaksi hurmuriksi nousi mango. Mangoa myytiin S-marketeissa ja Prismoissa liki viisinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Mangon hyvää myyntiä viime vuoteen verrattuna selittänee ainakin osaksi pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna maaliskuulle. Keltainen ja raikas mango on klassinen pääsiäisherkkujen ainesosa.

– Ruokamedioiden ja -blogien pääsiäisreseptiikassa oli tänä vuonna nähtävissä paljon mangoa ja passiohedelmää. Ei juurikaan tuoreista mansikoista tehtyjä kakkuja tai vastaavia. Hyvä Suomi! Kehuu Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula.

Appelsiineja ja parskaalia maaliskuussa – parsaa huhtikuussa

Myös muut satokauden hedelmät ja vihannekset kävivät maaliskuussa kaupaksi viime vuotta paremmin. S-ryhmän kaupoissa Jaffa-appelsiineja, parsakaalia ja sipulia ostettiin tuplaten,  Nadorcott-mandariineja kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Huhtikuun Kuukauden satokausituotteita ovat:

Reilun kaupan banaani
Sitruuna
Kukkakaali
Papaija
Espanjalainen vihreä tankoparsa

S-ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksa ennustaa huhtikuun suurimmaksi suosikiksi nousevan tankoparsan. Se on monelle varma kevään merkki ja ylivertainen sesonkiherkku.

– Myös eksoottisempi papaija tullee innostamaan uusiin hedelmäkokeiluihin. Trendikasvikseksi noussut terveyspommi kukkakaali kiinnostaa varmasti myös monia, Oksa ennakoi.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme