Mainos
Mainos

Maksaisitko 90 euroa vesipullosta? Ökyvettä markkinoidaan maailman puhtaimpana

Lontoolaisen luksustavaratalo Harrodsin valikoimista löytyy vesipulloja, joita myydään huimaan 90 euron kappalehintaan. Vesi on peräisin Norjan ja pohjoisnavan välisellä merialueella sijaitsevista jäävuorista.

Yksi erä Svalbardi-merkkistä jäävuorivettä sisältää yhteensä 13 000 pulloa, jotka ovat tilavuudeltaan viinipullon kokoisia, eli 750 millilitraa. Yksi pullo maksaa lontoolaistavaratalossa 80 puntaa eli yli 90 euroa.

Ökyvesi sai alkunsa muutama vuosi sitten amerikkalaisen liikemiehen matkasta pohjoiselle merelle. Vesi haetaan syrjäseudulta Huippuvuorilta jään muodossa, joka sulatetaan myöhemmin pullotusta varten. Siksi yksi erä ei ole sen suurempi. Svalbard on norjaa ja tarkoittaa Huippuvuoria.

Yritys väittää jäävuoriveden kuuluvan maailman puhtaimpiin vesiin. Esimerkiksi Hollywood-näyttelijän Matt Damonin kerrotaan olevan mieltynyt juuri Svalbardi-veteen.

Huippuvuoret kuuluvat Norjalle mutta pullon kyljessä oleva teksti sisältää islantilaisen kirjaimen ja ulkoasussa on tavoiteltu ilmeisesti muutenkin poikkipohjoismaalaista estetiikkaa.

Lähde: Daily Mail

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme