Mainos
Mainos

Mansikoista huutava pula: Täältä niitä vielä saa!

Kova kysyntä, myöhäinen kypsyminen ja sadon niukkuus ovat aiheuttaneet eteläiseen Suomeen mansikkapulan.

Lehdissä on viime päivinä kirjoiteltu kesän niukasta ja myöhään kypsyneestä mansikkasadosta, mikä on aiheuttanut ainakin Etelä-Suomessa melkoisen hamstrausbuumin. Supermarketeissa joudutaan monin paikoin myymään jo puolen päivän jälkeen ei-oota, kun mansikkalaatikoita jonotetaan heti kauppojen avatessa ovet aamuvarhain.

Hedelmä- ja marjainviljelijäliiton mukaan mansikoiden pääsato alkaa olla Etelä-Suomessa jo hiipumassa ja nyt odotellaan pääsadon jälkeen kypsyvää, niin sanottua sadonajoitusmansikkaa. Talvivauriot sekä alkukesän hallat ja runsaat sateet kuitenkin laskevat satotoiveita. Mansikkapulaa podetaan myös muun muassa Kymenlaaksossa, Pyhtäällä.

– Täällä on aivan sama ongelma. Ei pystytä toimittamaan niitä marjamääriä, mitkä nyt menisi kaupaksi. Ei millään. Jysyntä on valtava ja marjoja ei tule. Pääsato alkaa hiipua. Tämän kevään istutuksista alkaa kohta tulla hieman uutta satoa, mutta ei se varmaan riitä kysyntää vastaamaan, kommentoi Drockilan mansikoiden Rune Drockila.

Alennusmyyntejä ei nähdä – hinnat nousevat

Sadonajoitusmansikkaa myydään monilta tiloilta pitkälle elokuun puolelle saakka, mutta alkusyksyn alennusmyyntejä on turha odottaa.

– Polkumyyntitarjouksia ei ole ollut oikein missään, mitä joinain vuosina on nähty. Se on ihan selvä, ei ole mitään tarvetta sellaiseen. Tai sitten on joku tyhmä, jos niin tekee, Drockila nauraa.

Drockilalla ja monella muullakin mansikkakojulla kotimaisen mansikan hinta on vakiintunut viiteen euroon litralta. Siitä hinnat eivät tule enää Drockilan mukaan putoamaan.

– Nyt päinvastoin alkaa hinnat nousemaan. Laatikko on ollut meillä 30-32 euroa ja sekin on ollut vähän turhan halpa hinta tänä vuonna.

Normaalina vuosina mansikan myynti etenee rauhallisen tasaisesti alkukesästä ja ilman marjoja jäävät vain mattimyöhäset. Tänä vuonna kaikki mansikoita himoitsevat ova asialla samaan aikaan, koska mansikoita ei ole saatu aiemmin.

– Ne jotka ovat tänä vuonna olleet ajoissa, eivät ole vielä saaneet mansikkaa. Nyt todella tarvitaan ja halutaan sitä marjaa. Pelko on, että ne loppuvat ja pelko on osittain oikea.

Ne jotka kaipaavat mansikoita ainoastaan kerralla nautittaviksi tai kermakakun päälle, voivat huokaista helpotuksesta. Litramyyntiin mansikkaa nimittäin riittää aina.

– Kauppojen kanssa on tehty sopimukset litramyynnistä, joten laatikkomyynti jää toisarvoiseksi. Laatikkomyyntiin ei riitä marjat.

Mansikka-apajille Keski- ja Pohjois-Suomeen

Suomen mansikkapääkaupungissa, Pohjois-Savon Suonenjoella mansikkatilanne on vielä kohtuullinen. Vaikka perinteiset mansikkakarnevaalit on jo vietetty, on monilla tiloilla vasta paras sesonki alkamassa.

– Joillakin tiloilla ollaan kääntymässä jo parhaasta hetkestä ohi, mutta kyllä kuitenkin suurimmalla osalla tiloista ollaan vasta tulossa niihin parhaimpiin satomääriin. Minä katson tätä asiaa mansikan alkulähteiltä eli tiloilla ja tiloilla on ainakin erittäin kova kysyntä, Suonenjoen Seudun Marjanviljelijäinyhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva Leppänen kommentoi.

Eteläsuomalaisten kannattaneekin suunnata mansikka-apajille Keski- tai Pohjois-Suomeen, mikäli vielä halajavat pakkaseen laatikkokaupalla punaista kesäherkkua. Reissua ei kuitenkaan kannata suunnitella viikkojen päähän.

Varmin tapa saada tarvitsemansa määrä mansikkaa on ajaa suoraan mansikkatilalle ja poimia marjat itse. Tilalta ostettuna ja itse poimittuna mansikka on huomattavasti halvempaa ja usein myös tuoreempaa.

Petra Tuominen, petra.tuominen@mtv.fi

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme