Mainos
Mainos

Miksi armeijassa syödään torstaisin hernekeittoa?

Asepalvelustaan Suomen Puolustusvoimissa suorittavat nuoret syövät perinteisesti joka torstai hernekeittoa, mutta mistä tämä perinne on saanut alkunsa?

Makuja.fi vieraili Kaartin jääkärirykmentissä Helsingin Santahaminassa ja otti selvää, miksi joka torstai tarjoiltu hernekeitto on vielä tänä päivänäkin vahva perinne Suomen Puolustusvoimissa.

Hernekeittoperinteen juuret ovat Ruotsissa

Maanpuolustuskorkeakoulun hallintojohtaja, eversti Harri Niskanen kertoo, että edelleen voimissaan oleva hernekeittoperinne on peräisin Ruotsista.

– Olin kolme vuotta Ruotsissa puolustusasiamiehenä ja siellä on ihan samanlainen perinne puolustusvoimissa. Se on sieltä tullut meille se torstai-hernekeittoperinne, mutta meillä siihen ei kuulu punssi, Niskanen kertoo.

Ruotsalaiset tekevät kuitenkin hernekeittonsa omalla reseptillään. Keitto jätetään naapurimaassa hieman raaemmaksi siten, että herneet erottuvat suomalaisversiota selkeämmin.

– Se on ihan samalla tavalla perinne siellä, ja Ruotsinkin armeija kapinoisi, jos ei sitä torstai-hernekeittoa tulisi, Niskanen kertoo.

Suomalaisten varusmiesten ykkössuosikki

Suomessa varusmiesten ruokailusta huolehtii Leijona Catering -niminen yritys. Leijona Cateringin keittiömestari Jaakko Sauvola kertoo, että hernekeitto on varusmiesten ehdoton ykkössuosikki kaikista ruokalajeista.

– Se on jännä juttu, mutta kyllä se aina vaan maistuu, Sauvola kertoo.

Hernekeiton jälkeen joka torstai varusmiehille on tarjolla myös pannukakkua, joka kelpaa niin ikään tyytyväisenä hernekeittoa syöville, asepalvelustaan suorittaville nuorille.

– Melkein puoli litraa yksi jätkä vetää sitä parhaimmillaan. Jos on harjoitukset, niin kyllä sitä menee, ja pannarit päälle, Sauvola toteaa.

Myös ulkopuolisille, esimerkiksi varusmiespalvelustaan suorittavien läheisille tarjotaan silloin tällöin ruokaa Leijona Cateringin puolesta. Vuodet ja kokemus ovat osoittaneet, että esimerkiksi vala- ja kotiuttamistilaisuuksissa on kaikista ruokalajeista parasta olla tarjolla juuri hernekeittoa.

– Aina kun on tapahtuma, niin meillä on hernekeittoa, ja aina sitä menee, Sauvola kertoo.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme