Mainos
Mainos

Missään muualla maailmassa ei yhtä kovaa kysyntää – suosikkituotteesta laktoositon versio vain Suomen markkinoille

Suomalaiset syövät entistä enemmän välipalatyyppisiä ruokia ja ovat yhä valikoivampia niiden sisällön suhteen. Nyt Suomesta on tulossa maailman ensimmäinen laktoosittoman Paula-vanukkaan maa.

Laktoosittomat tuotteet ovat osa tonton-trendiä, jonka perusidea on sulkea jokin ainesosa ruokavaliosta pois. Esimerkiksi maidoton, gluteeniton ja viljaton dieetti ovat osa tätä eurooppalaista muoti-ilmiötä. Lisäksi syöminen on muuttunut yhä välipalapainotteisemmaksi. Trendien siivellä Suomeen rantautuukin laktoositon Paula-vanukas – ensimmäisenä maailmassa.

Vähälaktoosisten ja laktoosittomien tuotteiden rajanveto on vaikeaa, sillä EU:lla ei ole toistaiseksi voimassaolevia yhteisiä raja-arvoja. Pohjoismaissa noudatetaan EU-alueen tiukinta laktoosirajaa, ja laktoositon-leiman kylkeensä haluava tuote saa sisältää laktoosia alle 0,01 grammaa sataa grammaa kohden. Muualla tämä raja on 0,1 grammaa laktoosia sadassa grammassa.

Arvioiden mukaan noin 75 prosenttia maailman väestöstä kärsii laktoosi-intoleranssista, jolloin ihmisen elimistö pilkkoo maitosokeria tavallista heikommin. Suomalaisista noin 17 prosenttia on herkkiä laktoosille, mikä on kansainvälisesti verrattuna varsin pieni luku. Laktoosi-intoleranssia ei tule sekoittaa maitoallergiaan, jolloin vähäinenkin määrä maitotuotetta – kuten heraa – saa aikaan vatsa- tai iho-oireita.

Paula-vanukasta valmistavan Dr. Oetkerin mukaan uutuuden rantautuminen Suomeen kieliikin maamme merkityksestä yrityksen markkina-alueena sekä lähes 40000 aktiivisen henkilön muodostamasta some-yhteisöstä. Yrityksen teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan maitopohjaiset välipalat ovat erityisesti lasten vanhempien suosikkeja. Paula-vanukkaita maiskutellaakin Suomessa vuosittain miljoonia – se onkin Suomen suosituin lastenvanukas. Myös Jacky Makupala -vanukkaita on saatavilla laktoosittomina versioina. 

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme