Mainos
Mainos

Mistä tietää, että kylmäketju ei ole katkennut? Asiantuntija vastaa

Kylmäketjulla tarkoitetaan sitä, että elintarvikkeen alhainen lämpötila pidetään yllä koko sen matkan ajan. Voiko aina kuitenkaan olla aivan varma, että ketju ei ole katkennut ennen kuin ruoka päätyy kuluttajalle?

Ravintolassa syödystä annoksesta tai kaupasta ostetusta tuotteesta saattaa joskus saada ruokamyrkytyksen ja yksi syy tähän löytyy muun muassa kylmäketjun katkeamisesta. Mitä se sitten varsinaisesti tarkoittaa?

– Kylmäketju tarkoittaa sitä, että elintarvikkeen lämpötila pidetään riittävän alhaisena koko sen matkan ajan valmistuspaikasta myyntipaikalle ja sitä kautta kuluttajan jääkaappiin asti, Maa- ja kotitalousnaisten kotitalousneuvoja Seija Varis kertoo.

Suomessa ollaan äärimmäisen tarkkoja ruoan laadunvalvonnan suhteen. Varis kertookin Makuja.fi-sivustolle, miten sitä muun muassa hallinnoidaan.

– Ravintoloilla ja kaupoilla on omavalvontasuunnitelma, jossa on määritelty kaikkien tuotteiden lämpötilarajat. Niitä tarkkaillaan säännöllisesti erilaisilla mittareilla. Myös terveystarkastajat käyvät joskus jopa aivan ilmoittamatta paikan päällä varmistamassa tilanteen.

Tämä ei kuitenkaan aina toimi täysin moitteettomasti ja seurauksena saattaa olla pilaantuneesta ruoasta saatu ruokamyrkytys ja toki asia saattaa myös vaikuttaa yrittäjän tai tavarantoimittajan maineeseen.

– Kaikilla pitäisi olla omavalvonta. Jos jossain vaiheessa joku ei ole esimerkiksi ilmoittanut tai pitänyt huolta kylmäketjun katkeamattomuudesta, saattaa olla hankala varmista,a onko kylmäketju katkennut ja missä vaiheessa niin on käynyt. Näin ei pitäisi käydä ja kaikkien yrittäjien täytyy pitää siitä itse huolta, Varis kertoo.

Kylmäketjun katkeamisen jäljittäminen on osittain mahdollista

Kotitalousneuvoja kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi kylmäautoissa on sellaiset mittarit, joiden lukemia pystyy tarkkailemaan myös jälkikäteen. Kylmäketjun katkeamisen jäljittäminen on siis osittain mahdollista, mutta jotain tietoja saattaa kuitenkin jäädä selvittämättä.

Jotta kylmäketju säilyisi katkeamattomana on tärkeää, että omavalvonta on kohdillaan ja kaikki ilmoittavat mittaamansa tulokset rehellisesti. On myös muutama hyvä asia, jotka kannattaa ottaa huomioon.

– Yrittäjän on tärkeää huolehtia siitä, että on varmat toimittajat. Raaka-aineista myös yleensä näkee, jos pakasteet ovat päässeet sulamaan. Niissä on silloin paljon hilettä tai jäätelö esimerkiksi muuttuu muun muassa kumimaiseksi, kotitalousneuvoja sanoo.

Muita tärkeitä apukeinoja on juuri omavalvonta ja jatkuva kylmäketjun tarkkailu. Variksen mielestä myös ammattitaito ja hygieniakoulutus on oltava käytynä, että ongelmia ei pääse syntymään.

Kylmälaukku kauppaan mukaan

Varis myös muistuttaa kuluttajia siitä, että kylmäketju saattaa katketa matkalla kaupasta kotiin.

– Jokaisen kannattaa ottaa kylmälaukku mukaan kauppareissuille, että kylmäketju ei katkea kotimatkalla. Joskus välimatkat saattavat olla hyvin pitkiäkin, niin silloin usein syyttävä sormi osoittaa kauppoja, vaikka syytä siihen ei varsinaisesti olisikaan, kotitalousneuvoja muistuttaa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme