Mainos
Mainos

Mitä eroa on lohella ja kirjolohella?

Lohi ja kirjolohi ovat kumpikin suomalaisille tuttuja kaloja, mutta tiesitkö, mitä eroa näillä kahdella lajilla on?

Raisioaquan myynti- ja tuotepäällikkö Tomi Kantola kertoi Makuja.fi-sivustolle, että lohi ja kirjolohi eroavat toisistaan usealla eri tavalla.

TIESITKÖ? Benella-kirjolohi on suomalaisten kasvattamaa kalaa, jonka ruokinnassa hyödynnetään Raisioaquan rehuinnovaatiota. Benellan taustalla olevan ruokintakonseptin ansioista maailman luonnonkalakantoja säästetään. Kotimainen kasvatettu kirjolohi on myös WWF:n kalaoppaan vihreällä eli suositeltavien kalojen listalla.

– Ne ovat kaksi samannäköistä lajia, jotka eivät kuitenkaan ole sukua keskenään. Kirjolohi on kotoisin Tyyneltämereltä ja lohi Atlantilta, Kantola kertoo.

– Lohi on kaupassa usein paljon kirjolohta suurempaa. Tämä johtuu kasvuolosuhteista. Norjassa kalaa kasvaa lähes 12 kuukautta vuodessa kun Suomessa kasvuaikaa on 5-6 kuukautta, Kantola jatkaa.

Maistatko eron?

Kirjolohen ja lohen voi oppia tunnistamaan myös mausta. Etenkin kalan rasvaisuus paljastaa usein sen, kumpaa kalaa lautasella on, sillä lohi on huomattavasti rasvaisempaa kirjolohi.

– Rasva jakaa ihmisten mielipiteet. Useat ovat sitä mieltä, että lohi on maultaan liian rasvaista ja jopa "vahvan rasvan" makuista, Kantola toteaa.

Rasva vaikuttaa myös kirjolohen ja lohen lihan rakenteeseen.

– Kirjolohi on kiinteälihaisempaa ja sitä pystyy leikkaamaan kypsänäkin, Kantola kertoo.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme