Mainos
Mainos
Mainos

Mitä tänään syötäisiin? -ohjelma täyttää 10 vuotta – kokit muistelevat hulvattomia kommelluksia: ”Kerran tuuli niin, että munavaahto lähti lentoon”

Jokainen kotikokkikin sen tietää: aina ei voi onnistua. Silloin on osattava vain nauraa itselleen. Huumorintaju on myös suositun Mitä tänään syötäisiin? -ruokaohjelman kuvauksissa tärkeää. 10-vuotispäiviään juhlistavan ohjelman kokeilla sitä riittää.

Hyväntuulisen ruokaohjelman kuvauksissa sattuu ja tapahtuu: milloin tuuli on saanut munavaahdot lentoon – milloin padat räsähtäneet sirpaleiksi kesken kuvausten. Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman kulisseissa mokille osataan onneksi nauraa.

– Meidän kuvausporukka on superhyvä! kehuu vuoden alusta ohjelmassa mukana ollut kokki Linnea Vihonen.

Pitkät kuvauspäivät vaativat veronsa huipputiimistäkin. Kun päivän aikana on kuvattu kuusi jaksoa purkkiin, ei nauruhepuleilta voida välttyä.

Suomalaiset rakastavat helppoja reseptejä

Mitä tänään syötäisiin? -ruokaohjelma aloitti MTV3-kanavalla vuonna 2007. Tätä aiemmin lyhyttä, arkiruokaan keskittyvää ohjelmaa ei oltu televisiossa nähty. Vuosikymmenen menestys kertoo, että suomalaiset kaipaavat yhä arkeensa helppoja ja yksinkertaisia reseptejä.

Punajuuripizza


Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman keskiviikot on pyhitetty kasvisruoalle. Punajuuripizzan ja muut #kasviskeskiviikko-reseptit löydät osoitteesta K-Ruoka.fi.

– Ohjelman idea on alusta asti ollut se, että katsojan ei tarvitse metsästää reseptin raaka-aineita, sillä ne löytyvät lähimmästä K-ruokakaupasta, sanoo ohjelman tuottaja ja kokki Alex Nurmi.

Nurmi on kokannut ohjelmassa vuodesta 2008. Lähes vuosikymmenen aikana suomalaisten arkiruoassa on tapahtunut pari merkittävää muutosta.

– Ennen kuvauksista lähdettiin kotiin pekonin hajuisena. Nyt kokataan kevyempiä ruokia ja käytetään enemmän kasviksia, Nurmi toteaa.

”Itselleen pitää osata nauraa”

Aasialainen kanakeitto eli laksa


Herkullinen arkiruoka tuo tuulahduksen aasialaisesta keittiöstä. Laksan ja yli 6000 muuta reseptiä löydät K-Ruoka.fi:stä.

Kesäisin ohjelmaa kuvataan paljon ulkona. Suomen kesä tuo omat, yllättävät haasteensa kokkien ja kuvausryhmän työhön. Mieleenpainuvimmat mokat jaksavat onneksi nostattaa hymyn huulille.

– Kerran tuuli niin paljon, että sokerikakkupohjaa varten tekemäni munavaahto lähti lentoon, Nurmi kertoo hauskasta kommelluksesta.

Vuodesta 2016 ohjelmassa kokkailleen Harri Syrjäsen mieleen on puolestaan jäänyt tapaus, jossa poksahtanut pata pääsi säikäyttämään kesken kuvausten.

– Olimme juuri aloittaneet, kun kuului kauhea poksahdus ja sirpaleet lensivät pitkin keittiötä. Pelästyin kauheasti. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään. Olin laittanut tyhjän padan lämpenemään liedelle etukäteen, ja se pääsi ylikuumenemaan, Syrjänen kertoo.

Äänestä suosikkireseptiäsi ja voita paikka ruokaohjelman kuvauksiin!

Kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan tutustuminen ruokaohjelman kuvauksiin, missä pääsee maistelemaan MTS-kokkien valmistamia herkkuja. Osallistu täällä.

Kaikki jaksot ja niiden reseptit löytyvät osoitteesta K-Ruoka.fi. Viikon ruokalista julkaistaan joka sunnuntai.

Ohjelman kulisseissa tapahtuukin enemmän kuin mitä katsoja näkee. Kuvauksissa purkitetaan jaksoja tiukkaan tahtiin: kahdessa päivässä saadaan valmiiksi jopa 15 jaksoa.

Toisinaan jokin kohta joudutaan kuvaamaan uudestaan, kun sanat menevät sekaisin tai kesäkeittiön kuvausten taustalle huristaa moottorivene. Ohjelman tuoreimmalle lisäykselle heittäytyminen tilanteeseen kuin tilanteeseen on ollut yksi tärkeimmistä opeista kuluneen vuoden aikana.

– Jos ei osaa heittäytyä, ei voi olla oma itsensä. Alussa minut yllätti se, että vaikka olen sosiaalinen ihminen, niin jännitin. Nautin kuitenkin esiintymisestä. Minulla on mielestäni persoonallinen ote ohjelman tekoon, minkä toivon myös välittyvän katsojille, Vihonen sanoo.

Televisiossa kokenutkin kokki kohtaa uusia haasteita, kun ruokaa tehdään tarkasti reseptin jokaista kohtaa noudatten ja samaan aikaan pitäisi vielä puhua kameralle. Unohtamatta, että kaiken täytyy myös näyttää hyvältä!

Tv-ohjelman kuvauksiin liittyy myös paljon pikkutarkkuutta, mihin katsoja ei välttämättä kiinnitä huomiota. Raaka-aineiden tuotepakkaukset täytyy avata oikein, ja niiden tulee näkyä kamerassa koko ajan.

– Täytyy aina muistaa, että teemme ohjelmaa tavallisille ihmisille. Silloin on tärkeää seurata ohjetta: jos ohjeessa lukee kaksi teelusikallista, niin sitten se on kaksi teelusikallista. Kotona minulla ei ole ihan samanlainen show meneillään kuin telkkarissa! Siellä olen rennompi, nauraa Vihonen.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme