Mainos
Mainos

Miu mau mukkaa, Rotanmyrkky ja Kalteriviski – Hämeen Sanomat: Suomessa alkoholille on aina keksitty lempinimiä

Mökäöljy ja kuperkeikkaöljy ovat vain muutamia lempinimiä, joita suomalaiset ovat eri alkoholijuomille antaneet, kirjoittaa Hämeen Sanomat. 

Kielenkäytön tutkija Pirkko Muikku-Werner valaisee Hämeen Sanomien julkaisemassa artikkelissa sitä, kuinka paljon erilaisia lempinimiä alkoholijuomille on vuosikymmenten saatossa annettu. 

Jos juoman nimi oli vieraskielinen, sille piti löytää suomalaisen suuhun sopiva vastine. Bordeaux Blancista tuli näin ollen Porvoon plankku tai Kenkävoide, Mateus Rosésta puolestaan Matteuksen evankeliumi tai Matti Rossi. VSOP-konjakin kohdalla taas kyseltiin; Vieläkö Sitä On Parempaa?

Nimiin liittyy niin kannanottoja kuin rakennuksiakin

Joissain tapauksissa alkoholijuomien lempinimet on artikkelin mukaan poimittu paikkakuntien tai niiden asukkaiden mukaan. Yksi Karjalaviinin lisänimistä oli Miu mau mukkaa, kun taas Lapin Kultaan liitettiin Revontuli. Joissain tapauksissa assosiaatio perustui mainitun rakennuksen kuviteltuun hyödyntämiseen. Esimerkiksi Linnaviini muotoutui Turun entisen keskusvankilan mukaan Kakolan konjakiksi tai Kalteriviskiksi. 

Joskus juomille on annettu lempinimiä niiden niin kutsuttujen käyttötarkoitusten mukaan. Tällä perusteella Koskenkorvasta tuli Koskisen korvalääkettä tai kurlausvettä, Ballantine’s Whiskysta puolestaan Palanpainetta. 

Liikanimien kohdalla on nähty myös kannanottoja, vai mitä mieltä olet siitä, että Lahden olutta kutsutaan Launeen litkuksi, John Walkeria puolestaan Jonnin joutavaksi ja Creme de Menthéa Rotan- tai Torakanmyrkyksi?

Lähde: HämeenSanomat 

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme