Mainos
Mainos

MTV:n suuri piparimakutesti: Kaupan pipareissa yksi ylivoimainen ykkönen!

MTV:n sokkomakutestissä maisteltiin lähenevä joulu mielessä suomalaisissa ruokakaupoissa myytäviä pipareita.

Piparit kuuluvat olennaisena osana jouluun – ja tuovat tuoksullaan monen mielestä sen aidon joulutunnelman kotiin. MTV:n ruokasivuston, Makuja.fi:n makutestissä selvitettiin, mitkä ovat ruokakauppojen piparitarjonnan parhaimmistoa vuonna 2015.

Makuja.fi kokosi yhteen viiden hengen raadin, johon kuului sekä miehiä että naisia. Sokkomakutestissä raadin jäsenet maistelivat kaiken kaikkiaan kaksitoista erilaista piparimakua – ja paljastivat näiden joukosta sekä suosikkinsa että inhokkinsa.

Näin raadin jäsenet kuvailivat piparimakuaan:

– Parhaat piparit ovat ohuita, mutta kuitenkin meheviä. Paperinen koostumus on pahinta!

– Piparin kuuluu olla mausteinen, ohut ja rapea. Kuviolla ei ole väliä. Liian paksut, hailakan ruskeat piparit, joihin hampaat halkeavat, ovat ihan kamalia.

– Piparin pitää olla joulupipari!

– Piparin pitää olla ohut, tumma ja mausteinen.

– Pidän tummista, rapeista pipareista. Vaaleat ja pehmeät löllöpiparit ovat kamalia.

Käsintehty pipari ylsi voittoon 

Ehdottomaksi ykkössuosikiksi nousivat piparitesti arvokkaimmat ja ainoat käsintehdyt piparit, Stockmann Gourmetin Käsintehdyt piparkakut. Voittajapiparit keräsivät kehuja maun lisäksi myös ulkonäkönsä vuoksi: suurikokoiset piparit erottuivat raadin silmissä edukseen muiden piparien joukossa. Voittajapiparille annettujen arvosanojen keskiarvo kohosi korkealle lukuun 9,4.

Toiselle sijalle piparitestissä ylsivät Töysäläisen Voi-piparkakut. Kakkossijalle yltäneitä pipareita kehuttiin niin ikään muun muassa kotitekoisen makunsa vuoksi. Kakkossijalle yltäneelle piparille yhteenlasketuksi arvosanaksi saatiin 8,6.

Kolmossijalle 7,6:n keskiarvolla makutestissä sijoittui peräti kolme eri piparilaatua. Kolmanneksi raadin tiukassa arvioinnissa sijoittuivat Pirkan, K-Menun sekä Jouluaitan piparkakut.

Piparitestin TOP 3 -piparit:

1. Stockmann Gourmet Käsintehtyjä piparkakkuja

Arvosana: 9,4

– Kotikutoisesta ulkonäöstä plussaa. Hyvä suutuntuma ja miellyttävä mausteisuus.

– Tosi voimakas kardemumman tuoksu. Kivan rapea. Maku ihan hyvä, söisin glögin kanssa.

– Joulun tuoksu. Maku vastaa tuoksua. Miellyttävä! Glögiä kylkeen.

– Joulupullan mausteet. Alkaa jo maistua piparilta. Kotoinen olo. Tuoksu vastaa makua.

– Ihana tuoksu! Rapea, juuri oikeanlainen koostumus. Ihanan kardemummainen. Söisin monta!

2. Töysäläinen Voi-piparkakkuja

Arvosana: 8,6

– Perinteinen piparkakun maku ja miellyttävä koostumus paksuudesta huolimatta.

– Vähemmän makeutta ja enemmän mausteita. Tykkään!

– Tämä on joulupipari.

– Kotitekoisen makuinen tämäkin. Hyvät mausteet. Toimii.

– Oho, onpas tämä paksu. Oikein hyvä! Maukas ja rapsakka. 

3. K-menu Piparkakku

Arvosana 7,6

– Koostumus tuntuu suussa ensin kuivakalta, mutta muuuttuu purressa mehevämmäksi. Paksu pipari ei kuitenkaan ole mieleeni.

– Tuoksuu hyvälle. Laimea maku. Kuivakakkumainen. Tosi vaalea väri, voisi olla mikä vain pikkuleipä.

– Hyvä tuoksu, maku ei vastaa tuoksua. Kuiva, pettymys.

– Vahva tuoksu, mutta maku ei vastaa tuoksua. Laimea. "Kuivunut pulla", jauhoinen

– Haisee hyvältä. Maku mieto. Tosi kova!

3. Pirkka Piparkakku

Arvosana: 7,6

– Tuoksuu ja maistuu piparilta. Koostumus on kuitenkin teollinen. Tunnistaa helposti "kaupan pipariksi".

– Tuoksu makea, maku myös, mutta ei mausteita.

– Pipari vain, eli syötävä tuotos!

– Peruspipari. Glögiä kylkeen ja toimii.

– Tosi perinteinen! Tuoksuu piparilta, joita äiti kantaisi kaupasta kotiin. Ihan tuttu, jouluinen, turvapipari!

3. Jouluaitta Piparkakku Voilla leivottu

Arvosana: 7,6

– Todella makea. Sokerin maku jää päällimmäiseksi, vaikka alta paljastuu mausteisuutta.

– Maistuu kotitekoiselle. Minulle siis oikealta piparilta. Sopisi glögin kaveriksi. Kaipaisin mausteita.

– Tavallinen tuoksu, tavallinen ulkonäkö. Ensimmäisellä puraisulla liikaa makeutta.

– Tuttu tuoksu. Todella sokerinen. Lähellä kotitekoista.

– Hyvin tavallisen tuoksuinen. Peruspipari. Makea. Söisin monta! Oikeanlainen pipari.

Tällaiset arviot muut testin piparit saivat:

Tasangon herkut Perinteiset piparit

Arvosana: 7

– Voimakas fariinisokerin maku on hieman pistävä. Sopivasti kanelia.

– Sokeria päällä – miksi piparin päällä on sokeria? Laimea maku, mutta jokin mauste tulee läpi.

– Keskinkertainen maku. Huono tuoksu.

– Sokeria enemmän, vahvempi mauste.

– Haisee vähän laimealle. Ihanan rapea! Maukas. Makea.

Fazer Perinteisiä piparkakkuja

Arvosana: 5,2

– Yllättävä vaniljainen tuoksu. Maku ei muistuta lainkaan piparia, vaan toisenlaista keksiä.

– Maku on aika hyvä, mutta eihän tämä maistu piparilta ollenkaan!

– Ei pipari ollenkaan. Ei ainakaan joulupipari. Tavallinen keksi.

– Keksi. Maku pelkkää sokeria ja jauhoa. Ei mikään pipari!

– Tässä on kuvio, joka ei ole ihan perinteinen! Ei tämä ole pipari, vaan keksi. Ei maistu piparilta lainkaan. Ihan hyvää tämä on, mutta ei tämä pipari ole.

Rainbow Piparkakku

Arvosana: 4,4

– Ohut rakenne vaikuttaa lupaavalta, mutta maku on pettymys.

– Nyt on ohut pipari, mutta tuoksu on tosi mieto. Niin on makukin. Menee alas, mutta en ottaisi toista.

– Ei tuoksua, ei makua. Kuiva ja eltaantunut jälkimaku.

– Väri vaalea, ei tuoksu yhtään miltään, ei maistu yhtään miltään.

– Ei haise miltään, eikä muuten maistukaan miltään. On tämä paistettu, mutta mikä tämä on?

Axo Piparkakkuja

Arvosana: 4,4

– Koostumus on hampaissa melko kova. Maku ei ole jouluinen.

– Maistuu ihan lasten muroille! Ei piparia nähnytkään.

– Todella ylimakea.

– Tuoksu kuin maustetee. Hyvä kun saa purtua. Piparista kaukana!

– Ei haise miltään. Mitä tämä on? Kuin jotain makeaa kovassa seoksessa.

Victorian Parhaat ohuet piparkakut

Arvosana: 6,4

– Hyvä koostumus, mutta maku on liian mieto.

– Tässä on hyvä tuoksu, mutta maku jotenkin tosi paahteinen. Silti ihan hyvä.

– Kova. Keskinkertainen maku. Söisin pari, en enempää.

– Tuoksuu palaneelta sokerilta. Maku vastaa tätä, sillä liika paistaminen peittää maut.

– Tuoksuu sille, että paloi paistoprosessissa. Tosi kova. Ei kamalan hyvää. Makukin turhan kypsä, liian paistunut.

Annas Original pepparkakor

Arvosana: 6,4

– Maku on liian paahteinen, jopa poltetun oloinen.

– Tästä tykkään! Ei ehkä perinteisin pipari, mutta tykkään väristä, ohuudesta ja mausteisuudesta.

– Outo tuoksu.

– Tuoksuu irtokarkkipussilta. Ei mitään järkeä. Onneksi tämä on sentään pehmeä.

– Hyvin outo haju, kuin irtokarkkipussin viimeinen, surullinen marmeladi. Etäisesti piparinen, mutta joku outo maku tässä on seassa.

Vanajan Perinteisiä piparkakkuja

Arvosana: 5,8

– Kutsuva tuoksu, mutta paksu koostumus ja saippuainen maku pilaavat kokemuksen.

– Aika kova ja jotenkin puinen maku.

– Kuivan kälväkkä. Jälkimaku, joka ei kuulu pipariin.

– Sahanpurulta maistuu. Laimeaa ja tylsää.

– Mieto haju. Tosi paksu, liiankin tymäkkä. Ei maistu kamalasti.

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme