Mainos
Mainos

Näin alkoholin juominen voi vaikuttaa aivoihin jo muutamassa kuukaudessa

Säännöllinen humalahakuinen juomien voi tutkimuksen mukaan aiheuttaa aivoihin vaurioita jo muutamassa kuukaudessa.

Tutkijoiden mukaan jopa vähäisellä, mutta säännöllisellä humalahakuisella juomisella voi olla kohtalokkaita vaikutuksia aivoihin. Scripps Research -instituutin tutkimuksissa analysoitiin alkoholin vaikutusta rotilla. Rotat jaettiin kahteen ryhmään: toiset joivat alkoholia tasaisesti ja ei humalahakuisesti kuuden viikon ajan ja toiset rotat humalahakuisesti kolmena päivänä viikossa kuuden viikon ajan.

Testijakson aikana havaittiin, että humalahakuisesti kolmena päivänä viikossa juoneet rotat kärsivät muistiongelmista alkoholittomina päivinä. Näiden rottien etuaivokuoren neuronit olivat myös huomattavan paljon tavallista aktiivisempia. Tämä aivonosa on vastuussa emotionaalisesta ja impulsiivisesta käyttäytymisestä. Tutkijat pystyivät myös osoittamaan, että neuronien aktiivisuudella oli yhteys juodun alkoholin määrän: mitä aktiivisempia neuronit olivat, sitä enemmän rotat joivat.

– Kun ihmistä rajoitetaan saamasta jotakin hyvää, aivot rekisteröivät sen ja ihminen tuntee yleensä olonsa surulliseksi. Tällöin ihminen voi turhautua ja ottaa seuraavalla kerralla tätä kiellettyä asiaa enemmän, kun siihen on taas lupa. Uskomme, että tämä käyttäytymismalli ajaa aivot ja ihmisen normaalista sosiaalisesta juomisesta lopulta humalahakuiseen juomiseen sekä riippuvuuteen, tutkimuksen johtaja Olivier George kertoo.

(MTV LIFESTYLE)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot