Mainos
Mainos

Näin Hans Välimäki valmistaa uudet perunat – vielä parempia kuin keitetyt!

Huippukokin vinkeillä – ja hieman tavallista suuremmalla panostuksella – uusista perunoista voi loihtia vielä entistäkin herkullisempia!

Hans Välimäki kertoi Makuja.fi:n haastattelussa, että perinteiset, keitetyt uudet perunat maistuvat hänellekin kesäisin. Silloin, kun on hieman enemmän aikaa käytettävissä, Välimäki valmistaa uudet perunat hieman tavallista pidemmän kaavan kautta: ensin kattilassa ja sen jälkeen pannulla.

– Tillivedessä ei ole mitään vikaa. Mielestäni uusi peruna on hyvää myös keitettynä, hän kertoo.

Paista uudet perunat ankanrasvassa

Jos uusiin perunoihin haluaa esimerkiksi juhlan kunniaksi panostaa ajan kanssa, suosittelee Välimäki hyödyntämään hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa myynnissä olevaa erikoistuotetta: ankanrasvaa. Välimäen reseptin toteuttaminen vie hieman enemmän aikaa kuin pelkkä perunoiden keittäminen, mutta on huippukokin mukaan kaiken sen vaivan arvoista.

– Ensin esikeitän perunat ja paistan ne sen jälkeen ankanrasvassa. Jos sitä ei ole käytettävissä, tulee uusista perunoista hyviä myös voissa tai öljyssä paistettuina. Lopuksi lisään perunoiden joukkoon kesän tuoreita yrttejä, Välimäki kertoo.

Tilli sopii perinteisesti uusien perunoiden seuraksi, mutta valmiiden pottujen joukkoon voi lisätä rohkeasti myös hieman vähemmän käytettyjä yrttejä.

– Etenkin, jos syö liharuokia, niin perunat voi maustaa esimerkiksi timjamilla tai rosmariinilla, huippukokki vinkkaa.

 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme