Mainos
Mainos

Näin Suomi juo: Kokonaiskulutus laskussa – nämä juomat kasvattaneet suosiotaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tilastojen mukaan alkoholijuomien kokonaiskulutus on Suomessa laskussa. Vaikka kokonaiskulutus on kääntynyt laskuun, muutamassa juomaryhmässä on havaittavissa kasvua. 

Huomenta Suomessa keskusteltiin uudesta alkoholilaista ja sen mukanaan tuomista muutoksista.  

THL:n julkaisemien ennakkotietojen mukan alkoholijuomien kokonaiskulutus oli vuonna 2017 jokaista 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden 10,3 litraa 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna. Edellisvuonna vastaava luku oli 10,8 litraa, eli kokonaiskulutuksessa on havaittavissa laskua. 

Lonkeron suosio kasvaa – olut ja siideri laskussa

Vuonna 2017 alkoholin tilastoitu kulutus väheni tai pysyi ennallaan kaikissa muissa juomaryhmissä paitsi long drink –juomissa, jossa kasvua oli 3,4 prosenttia ja miedoissa viineissä, jossa kasvua oli 1,2 prosenttia.

Puolestaan oluen kulutus väheni 1,5 prosenttia ja siiderin kulutus 2,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Väkevien alkoholijuomien kulutus väheni myös hieman, 0,2 prosenttia.

Väkevöityjen viinien kulutus pysyi ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna.

Alkoholijuomien matkustajatuonnissa on myös havaittavissa laskua, sillä vuonna 2017 alkoholijuomien matkustajatuonti 100-prosentin alkoholina mitattuna väheni 18,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Alkoholijuomien matkustajatuonnin osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta oli vuonna 2017 14,4 prosenttia

Alkon vähittäismyynti 100-prosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna väheni 0,4 prosenttia, ja muu alkoholijuomien vähittäismyynti väheni tilastojen mukaan yhden prosentin verran. 

Lähde: THL

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme