Mainos
Mainos

Naisten ja miesten makuaistit eroavat toisistaan – arvaatko kumpi maistaa tarkemmin?

Naiset ovat yleensä parempia maistajia kuin miehet.

Makuaisti on yksilöllinen ominaisuus. Pieni osa väestöstä on niin sanottuja supermaistajia, jotka maistavat kaikki maut äärimmäisen intensiivisinä. Supermaistajat eivät yleensä suosi voimakkaasti maustettuja ruokia juuri tämän takia.

Naiset ovat yleensä parempia maistajia kuin miehet. Makuaistien sukupuolierot juontavat kauas historiaan.

– Kun ihmiset asuivat vielä luolissa, miehet toivat ruokaa kotiin ja naiset tarkistivat, ettei se ole myrkyllistä. Siksi naiset ovat herkempiä katkeralle. Monet luonnossa kasvavat kasvit ovat nimenomaan katkeria maultaan, kertoo Sinebrychoffin ruoka- ja juoma-asiantuntija Anikó Lehtonen.

Yleensä makuaisti muuttuu iän myötä ja esimerkiksi makeat juomat eivät enää välttämättä maistu yhtä hyvin kuin nuorena. Omaa makuaistiaan voi myös treenata.

Yleensä ottaen suomalaisten makupaletti on kuitenkin melko makea.

– Suomessa juodaan paljon maitoa ja syödään juureksia, perunoita ja haudutettuja, makeita ruokia. Suomalaisten makukokemus on makeampi kuin monessa muussa maassa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme