Mainos
Mainos

Näitä asioita ruokakaupat eivät halua sinun tietävän

Ruokakaupassa käyminen on arkea jokaiselle, eikä hyllyjen välissä kävellessä tule ajatelleeksi kaupan toimintatapoja sen syvemmin. 

The Daily Meal listasi joukon asioita, joita kuluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi ruokaostoksilla.

Käsienpesu kauppareissun jälkeen kannattaa

Oletko koskaan nähnyt ostoskärryjä tai koreja pestävän? Emme mekään. Kärryjä ja koreja pestään kyllä, mutta pesuvälit saattavat olla pitkiäkin.

Kärryjä ja koreja koskettelee päivän aikana suuri määrä käsiä, joten bakteerit pääsevät leviämään. Käsien peseminen kaupasta tullessa onkin järkevää.

Vedellä suihkuttaminen ei pidä vihanneksia tuoreina

Hedelmät ja vihannekset saavat säännöllisen vesikäsittelyn, mutta se ei auta niitä pysymään tuoreina. Suihkuttelu kyllä pitää hedelmät ja vihannekset kauniina ja houkuttelevina, joten menekin kannalta suihkuttelussa on ideaa.

Tuoreet vihannekset ovat likaisia

Asiakkaat kähmivät vihanneksia ja hedelmiä ja tunnustelevat esimerkiksi, ovatko tomaatit riittävän kypsiä. Kun tätä tapahtuu riittävän monta kertaa, on varmaa, että vihannekset kannattaa pestä kotona hyvin.

Kuluttajaa houkutellaan ostamaan

Kassojen vierustojen tarkoitus on saada kuluttaja ostamaan vielä vähän lisää. Tarpeelliset ostokset on jo kerätty kärryihin, mutta kun kassajonossa seistessä mukaan saattaa tarttua vielä lehti ja suklaapatukka, kauppa kiittää.

Hyllyjen järjestys on tarkkaan mietitty

Hyllykäytävät on suunniteltu tarkkaan. Asiakas ostaa luultavimmin tuotteen, joka on silmien korkeudella, joten siihen sijoitellaan yleensä kalleimmat tuotteet, josta ne käyvät parhaiten kaupaksi.

Lapsille suunnatut tuotteet taas sijoitellaan alimmaksi, jotta lapset ylettyvät niihin.

Viimeiseen käyttöpäivään ei voi aina luottaa

Suurin osa kaupoista toimii varmasti sääntöjen mukaan, mutta Suomessakin on paljastunut huijauksia päivämäärien kanssa. Esimerkiksi muutamia vuosia takaperin paljastui, että Stockmann oli myynyt asiakkaille vanhentunutta lihaa piilottamalla viimeisen käyttöpäivämäärän uuden etiketin alle. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme