Mainos
Mainos

Nämä ruoka-aineet kasvattaneet viime vuosina eniten suosiotaan – suomalaismiehillä uusi suosikki

Kun suomalaiset valitsevat raaka-aineita ruokapöytäänsä, henkilökohtainen hyvinvointi päihittää säästämisen ja lähipiirin neuvot, selviää Raision teettämästä tutkimuksesta. 

Raision teettämässä Ruokakulttuurin muutos -kyselyssä selvitettiin syömiseen liittyviä asennemuutoksia ja sitä, minkä ruoka-aineiden käyttöä suomalaiset ovat viimeisen kahden vuoden aikana lisänneet tai vähentäneet, ja minkälaisten syiden takia muutoksia on tehty.

Kuluttajakyselyn mukaan tärkeimmät syyt siihen, miksi suomalaiset lisäävät tai vähentävät tiettyjen ruoka-aineiden käyttöä, liittyvät omaan hyvinvointiin. 

Hyvinvointiin liittyvät seikat koetaan tärkeämmiksi kuin esimerkiksi painonhallinta, rahan säästäminen, lähipiirin neuvot ja suorituskyvyn parantaminen.

Miehet syövät aiempaa enemmän kalaa

Kyselyssä nousi esille selkeästi, että kasvisten ja kasvipohjaisten ruokien syöminen on lisääntynyt ja lisääntyy entisestään. Yli puolet kertoo kasvattaneensa niiden käyttöä kahden vuoden aikana.

– Kasvipohjaisten elintarvikkeiden kasvavaa suosiota selittää se, että ne mielletään ekologisemmaksi vaihtoehdoksi, mutta samalla niiden tiedetään lisäävän hyvinvointia. Siksi niitä saa rauhassa syödä hyvällä omallatunnolla, Raision Terveelliset elintarvikkeet -liiketoiminnan strategia- ja brändijohtaja Mika Kukkurainen kertoo.

Kalaa syö aiempaa useammin noin kolmannes suomalaisista, ja kyselyn perusteella varsinkin miehet ovat lisänneet kalan kulutusta viime vuosien aikana.

Kärkisijoille eniten suosiotaan kasvattaneiden ruoka-aineiden joukkoon pääsee myös kaura, joka on kasvattanut eniten suosiotaan muihin viljoihin verrattuna. 

Sokeri, kovat rasvat ja vehnä kuuluvat puolestaan niiden ruokaaineiden joukkoon, joiden käyttöä on selkeästi vähennetty. Näitä ruoka-aneita ovat karsineet eniten yli 55-vuotiaat miehet, kun taas nuorista, 18–34-vuotiaista naisita joka viides on karsinut maitotuotteita.

Vuodenvaihteessa toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 1022 iältään 18–74-vuotiasta suomalaista. Heistä 53 prosenttia oli naisia ja 47 prosenttia miehiä.

Lähde: Raisio

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme