Mainos
Mainos

Oikea superhedelmä – ravitsemusasiantuntija povaa tästä vitamiinipommista vuoden 2017 hittiä

Brittiasiantuntija uskoo, että vuonna 2017 jakkihedelmästä tulee maailmanlaajuinen hitti. Vitamiinipitoinen hedelmä on ollut kasvissyöjien suosiossa jo pidemmän aikaa.

Terveellinen jakkihedelmä on noussut maailmalla suosituksi etenkin kasvissyöjien keskuudessa. Jakkihedelmän hedelmät ovat monia tuttuja hedelmiä suurempia, ja maultaan ne muistuttavat ananasta sekä päärynää. Jakkihedelmä on maultaan melko mieto ja vähemmän mehukas – ja tämä tekee sen erityisen sopivaksi suolaisiin ruokiin.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, että jakkihedelmällä on kehon tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia ja tästä voi olla hyötyä ylipainon ehkäisemisessä, personal trainerina ja ravitsemusterapeuttina toimiva Carly Tierney kertoo Daily Mail -lehdelle.

Asiantuntijan mukaan erityisen hyödyllisiä terveydelle ovat jakkihedelmän siemenet. Ne sisältävät paljon C-vitamiinia ja antioksidantteja, joten ne suojaavat solujamme. Tämä on hyvä uutinen myös immuunijärjestelmällemme, jonka vahvistamisessa vitamiinit voivat auttaa.

– Siemenistä voi olla hyötyä myös verenkierrolle ja ne voivat siksi auttaa muun muassa karvankasvua, Tierney toteaa.

Lähde: Daily Mail

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme