Mainos

Oletko huomannut broilerissa valkoisia raitoja? Tästä ne kertovat

Broilerin ostossa kannattaa kiinnittää valkoisiin raitoihin erityistä huomiota.

Broileria pidetään punaista lihaa terveellisempänä vaihtoehtona, ja moni kuluttaja valitsee sen tästä syystä ostoskoriinsa. Broilerin ulkonäköön kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, sillä broileri ei välttämättä olekaan terveellisempi vaihtoehto. Kun raakaa rintafileetä tutkailee tarkemmin, pinnalla saattaa huomata valkoisia raitoja.

Amerikkalaisen Compassion in World Farming -organisaation mukaan valkoiset raidat vaikuttavat merkittävästi lihan laatuun. Tämä voi tarkoittaa, että lihassa on enemmän rasvaa ja vähemmän proteiinia.

Broilerin rintafileessä näkyvät valkoiset raidat kertovat broilerin kehityksestä tehdastiloilla, kertoo organisaatio. Broilerit kasvatetaan massatuotannolla, jolla pyritään kasvattamaan mahdollisimman suuriksi mahdollisimman nopeasti. Tämän seurauksena broileri on rasvaisempaa ja vähemmän ravitsevaa.

Arkansasin ja Texasin A&M yliopistojen viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan broilerin valkoiset raidat ovat lisääntyneet viimeisten vuosien aikana. Tutkimuksessa selvisi, että valkoiset raidat vaikuttavat negatiivisesti lihan laatuun.

Buzzfeedin haastatteleman National Chicken Councilin puhemiehen mukaan valkoiset raidat ilmenevät vain pienessä osassa lihaa eivätkä aiheuta terveydelle tai ruoan turvallisuudelle uhkaa.

***


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot