Mainos

Oliko ruoka ennen oikeasti halvempaa? Vertailussa 1970-luvun hinnat

S-ryhmä ilmoitti sunnuntaina tuntuvista hinnanalennuksista ruokaketjun Prisma-myymälöissä. Elintarvikkeiden hinnanalennukset ovat herättäneet paljon analysointia kansan keskuudessa ja mediassa.

Monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että elintarvikkeet ovat Suomessa ylipäätään liian kalliita.

Ruoan hinnan kallistuminen ei kuitenkaan ole aivan mustavalkoinen asia. Moni saattaa ajatella, että ruoka oli ”silloin ennen” huomattavasti halvempaa kuin mitä se nykyään on. 

Suomalaisen keskipalkalla saa vuonna 2015 kuitenkin paljon enemmän ruokaa kuin esimerkiksi 1970-luvulla, vaikka ruoan hinta on luonnollisesti noussut. Eräs mittari ruoan hinnan arvioimiseksi onkin verrata, kuinka suuri osa työssäkäyvän kuukausipalkasta kuluu elintarvikkeisiin. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisilla kului 1970-luvulla noin 23 prosenttia kuukausipalkasta elintarvikkeisiin. Nykypäivänä vastaava luku on karkeasti arvioituna 12-15 prosenttia. 

Vertailun vuoksi kokosimme taulukkoon esimerkkihintoja vuosilta 1970 ja 2015.

Elintarvikkeiden hintoja vuodelta 1970

Maito0,78 mk
Voi4,28 mk/0,5 kg
Juusto7,77 mk/kg
Munat4,01 mk/pkt
Ruisleipä0,93 mk/800g 
Kaurahiutaleet1,52 mk/pkt
Lenkkimakkara5,26 mk/pkt
Sianlihakyljys

9,26 mk/pkt

Kahvipaketti (halvin)2,95 mk/250 grammaa

Elintarvikkeiden hintoja vuodelta 2015

Taulukossa on tummennetuilla numeroilla ne hinnat, jotka astuivat voimaan S-ryhmän hinnanalennuksien jälkeen. 

Maito0,72 €
Voi1,99 €/0,5 kg
Juusto3,29 € 
Munat1,39 € /10kpl
Ruisleipä1,69 €/660 grammaa
Kaurahiutaleet

0,85 €/kg

Lenkkimakkara

2,95 € 

Sika-nauta-jauheliha

1,99 €/400 grammaa

Kahvipaketti (halvin)2,49 €/0,5 kg

Lähde: Foodie.fi -palvelu, Prisma

Nita Makkonen, nita.makkonen@mtv.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.