Mainos
Mainos

Olut oli ennen osa suomalaisten ravintoa – turvallisempi vaihtoehto kuin vesi

Olut oli vielä keskiajalla iso ja tärkeä osa päivittäistä ravinnonsaantia.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan olut oli myös pääsiäisen ja paastonajan keskiössä, sillä sitä juomalla korvattiin kokonaisia aterioita. Luostarit panivat olutta paitsi omaan käyttöönsä, myös myyntiin.

Monissa luostariperinteissä olut oli korostetusti paastonajan juoma, jota ei mielletty alkoholiksi.

– Pääsiäiseen valmistauduttiin paastoamalla. Pidättäydyttiin lihasta ja ruuan määrää vähennettiin. Alkoholin, eli viinin nauttiminen oli myös kielletty. Olutta sen sijaan juotiin, sillä se oli hyvää ja ravitsevaa ja korvasi paastossa kokonaisen aterian, sanoo teologi ja kirjailija Lari Junkkari

Luostareiden pääsiäisolutperinteet eivät yllä nykypäivän Suomeen saakka, vaikka muualla Euroopassa, varsinkin Belgiassa ja Saksassa, niitä pannaankin yhä ahkerasti.

Kotimaisten pienpanimojen keskuudessa sen sijaan varovaista innostusta pääsiäisoluisiin on havaittavissa esimerkiksi mämmioluen muodossa.

Olut – keskiajan hyvin säilyvä ja ravitseva elintarvike

Olut oli keskiajalla ravitseva ja hyvin säilyvä elintarvike, joka kuului päivittäiseen ruokavalioon niin tavallisen kansan kuin ylhäisönkin keskuudessa. Oluen kulutus keskiajan Euroopassa oli noin 1,5 litraa päivässä henkilöä kohden, ja joskus tavallisenkin kansan ateria saattoi koostua pelkästään oluesta.

– Olutta pantiin kaikkialla, sillä se oli hyvin keskeinen ravintoaine. Maataloissa oluen panemisesta vastasivat emännät, luostareissa taas munkit ja joskus nunnatkin, Junkkari kuvaa.

Kakkoslaadun olut päätyi munkeille

Luostareissa pantu olut päätyi paitsi luostarin asukkaiden käyttöön, myös myyntiin. Oluen myyminen olikin tärkeä osa luostareiden tulonhankintaa. Olutta pantiin eri laatuja, joista parasta ja vahvinta tarjottiin arvovieraille ja sitä myytiin eteenpäin ruhtinaanhoviin.

– Kakkoslaatu taas oli tarkoitettu munkkien itsensä juotavaksi ja kolmoslaatua myytiin köyhille matkalaisille luostarin majatalon yhteydessä. Myös lähiseutujen ihmiset ostivat eri laatuisia oluita luostareista.

Olut oli vettä parempi vaihtoehto: Tuhosi bakteereja ja viruksia

Olut oli keskiajalla turvallisempi vaihtoehto, kuin esimerkiksi vesi tai maito.

– Oluen valmistuksessa käytettävällä humalakasvilla on antiseptisiä ominaisuuksia, eli se tuhoaa bakteereja ja viruksia. Se teki oluesta hyvin säilyvää ja puhdasta juotavaa. Vesi saattoi olla saastunutta ja maito hapanta, olut pysyi käyttökelpoisena pitkään, Junkkari kertoo.

Luostareissa pantu arkiolut ei ollut alkoholipitoisuudeltaan sellaista, että Herran palvelijat olisivat olleet jatkuvasti humalassa.

– Olutta saatettiin juoda päivän aikana litrakaupalla. Luostareissa ja kansan keskuudessa juotu perusolut vastasi vahvuudeltaan ehkäpä ykkösolutta. Olutlaaduista paras taas oli alkoholipitoisuudeltaan vahvempaa, vastaten todennäköisesti nykyisiä keski- tai A-oluita.

Oluen juomista ei menneinä vuosisatoina muutenkaan pidetty paheksuttavana. Raittiusliike alkoi 1800-luvun lopulla korostaa, että olut on enemmänkin päihde kuin ruokatavara.

– Toki jo silloin peräänkuulutettiin kohtuukäyttöä. Jos esimerkiksi munkki saapui yhteiseen iltapalvelukseen liikaa olutta nauttineena, saatettiin häneltä evätä rangaistuksena seuraava ateria.

Lähde: Deski/ Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

(MTV LIFESTYLE)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme