Mainos
Mainos

Onnistuneen valkuaisvaahdon salaisuus – vältä nämä virheet

Valkuaisvaahto on tärkeä osa monia kuohkeita leivonnaisia ja herkkuja, mutta kuinka sen vatkaamisessa voi onnistua täydellä varmuudella?

Valkuaisvaahto on hyvin arkaa, ja sen vatkaamisessa ja käsitteltyssä kannattaa olla tarkkana. Ruokabloggaala Hellapoliisi eli Kati Jaakonen listasi tärkeimmät seikat, jotka on syytä ottaa huomioon, kun tavoittena on vatkata kuohkeaa valkuaisvaahtoa.

VINKKI! Jos tarkoitus on käyttää valkuaisvaahto marenkiin, vinkkaa Hellapoliisi lisäämään sokerin vähitellen kovan valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten.

Puhtaat välineet avainasemassa

Hygienia on keittiössä erityisen tärkeää, mutta valkuaisvaahtoa vatkattaessa puhtaus on avainasemassa myös vaahdon syntymisen vuoksi. Vatkain ja kulho täytyy myös kuivata huolellisesti ennen vatkaamista, sillä aivan pienikin määrä vettä voi estää valkuaisvaahdon syntymisen.

– Jotta valkuaisvaahto onnistuu, pitää vatkaimen ja kulhon olla puhtaita ja kuivia. Lisäksi on tärkeää, että keltuaista ei joudu valkuaisen joukkoon, Hellapoliisi vinkkaa.

– Valkuaiset eivät yleensä vaahtoudu siksi, että joukkoon on joutunut hieman keltuaista, hän jatkaa.

Milloin valkuaisvaahto on riittävän kovaa?

Hellapoliisi kertoo, että valmiin valkuaisvaahdon oppii tunnistamaan helposti jo väristä, sillä riittävän kova vaahto on erityisen valkoista. Toinen keino valkuaisvaahdon kovuuden tunnistamiseen on vielä konkreettisempi.

– Valmis, onnistunut vaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännettäisiin ylösalaisin, Hellapoliisi hymyilee.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme